torstai 24. elokuuta 2017

Shoppailua Varsovassa



Ensimmäinen postaus Varsovan reissusta koskee shoppailuani. Olin suunnitellut että reissusta tulisi tiiviimpi mutta kuten kerroin että olin ollut flunssan kourissa joten tuntui että se vielä reissullakin vaikutti. Ei yksinkertaisesti jaksanut penkoa ja kiertää niin paljon kuin olin kuvitellut :(  Aamusta oli voimia hirmuisesti mutta jo kolmen tunnin liikkumisen jälkeen tuntui että voimat yksinkertaisesti loppuivat.


Tuli huomattua että Varsovassa on erittäin hyvät shoppailumahdollisuudet, juuri niin kuin olin monesta paikasta lukenut. Ostoskeskuksia, pari outlettia ja pikkukauppoja. Jokaiselle varmasti jotakin. Löytyy sieltä Louis Vuittonkin ym. muita luxus-merkkejä.

Sisustuskaupoissa menee pää niin pyörälle, tekisi mieli kahmia mukaansa vähän kaikkea. Onneks sain taas rauhoitettua itseni ja ostin täysin kohtuudella. Kaupat joissa kävin, eivät olleet mitään erityisen halpoja, vaan hinnat olivat suomen tasoa tai noh ehkä muutaman euron alle. Ehkäpä en osunut niin halvimpiin kauppoihin. Mutta kuitenkin, valikoimat oli ihania ja kauniita! Oli mukava hypistellä ja ihastella sisustustavaroita. Ja toki ainahan se pari euron hintaero suomeen verrattuna on kotiinpäin :)



Tämä ylhäällä oleva matkalaukku ja alapuolella oleva karttapallo löytyivät TK Maxx-liikkeestä. Joka löytyy tiede- ja kulttuuriskeskuksen vierestä. Tuo matkalaukku oli heräteostos ja sain idean että laitan sinne matkaopaskirjoja. Laukku näyttää tuossa kuvassa suurelta mutta se on melko pieni.
Karttapalloa olemme etsiskelleet pitkään. Mietimme tuota sinistä väriä mutta ainakin tämän hetken sisustukseen se sopii loistavasti. Karttapallo ei ole se isoin jota usein näkee vaan tuo on n. puolet ison pallon koosta. Koko miellytti meitä  ensimmäiseksi ja sitten kun silmät olivat tottuneet sini-hopeaan väriin niin pallo oli ostoskorissamme.  Yhteensä nuo maksoivat vajaa 60 euroa, joten ei siis mielestäni halpoja mutta onneksi hintaa ei ollut enempää koska olisin kuitenkin ne ostanut.




Vaateliikkeitä löytyy laidasta laitaan ja joka lompakolle sopivia. Uusi tuttavuus oli liike nimeltä NEW LOOK ja sielläpä olikin ihan sopivalla hinnalla kaunista ja tyylikästä vaatetta. Todella ihastuttavia vaatteita. Pitkään etsimäni farkkumekko löytyi sieltä ja olisi löytynyt paljon paljon muutakin mutta jälleen sain maltettua mieleni. Laadusta en tiedä mutta sehän selviää ensimmäisen pesun jälkeen.


Varsovasta löytyy myöskin Outletteja.  Me suuntasimme Factory Annopol:iin, raitiovaunu vei meidät keskustasta melkein ovelle saakka. Matka-aika oli n. puolisen tuntia ja samalla pääsi näkemään Varsovaa hieman kauempaa. Eikä tuo outlet huono ollut. Ihan ok tarjouksia (ei kuitenkaan jenkkien tasoa). Sieltä ostin Hillfigerin paidan 20 euron hintaan. Puoliso osti Guessin liikkeestä  edullisesti farkut ja oli kovin tyytyväinen löytöönsä.
Kokoa outletilla oli sen verran että jos haluaa sen kunnolla koluta, kannattaa varata koko päivä aikaa.





Paikallisissa ruokakaupoissa oli edullista, kuten esimerkiksi nämä kookosoluet maksoivat euron per pullo. Tykkään maistella erilaisia oluita joten mielenkiinnolla odotan näiden maistelua.




Parhaimmat shoppailupaikat ovat keskustan alueella. Meidän tutkimuspaikkoihin kuuluu myöskin ruokakaupat, vertailemme hintoja ja ostamme jotakin paikallista, mausteita tai mitä kiinnostaa/hyvää silmiin sattuu osumaan.
Vanhasta kaupunki löytyy käsitöitä ja matkamuistoja. Ja juuri tällä hetkellä tuli mieleen että näin eräällä vanhalla kauppiasrouvalla niin kauniin huivin myynnissä, minun piti se pikkusen myöhemmin käydä ostamassa mutta näköjään unohdin koko asian kun nyt vasta mieleeni tuli. Huivi on Varsovassa ja minä Suomessa :)


Tässä lyhykäisyydessään pieni sivallus shoppailusta Varsovassa. Lisää juttua luvassa.







2 kommenttia:

Melissa kirjoitti...

Puola on upea maa ja meidän perheen suosikkilomakohde. Itse en tosin ole Varsovassa ollut, tyttäreni kyllä. Tyttäreni tuntee Puolaa muutenkin paremmin kun on kiertänyt sitä enemmän ja kouluakin käynyt joskus lapsena siellä. Meidän suosikki kohde on Krakova ja siellä vietämme eniten aikaa Kazimeirzin kaupunginosassa.

http://villananna.blogspot.fi/search/label/Krakow

Hienoja ostoksia olet tehnyt Varsovassa. Jään lukemaan mitä muuta kirjoitat kaupungista.

Namistelija kirjoitti...

Hei, kiitos kommentistasi. Kyllä vaan, Puola on mukava matkailumaa. Olen käynyt puolentoista vuoden aikana siellä 3 kertaa: Gdansk, Krakova ja nyt Varsova. Minun suosikkini on Gdansk.