keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Syksyinen ja kaunis Suomenlinna!


Pieniä Suuria Hetkiä

Voi tätä vapautta jonka olen saanut elää ja kokea. Olen niin hurjan kiitollinen että on ollut mahdollista olla vuorotteluvapaalla. Tiedättekö että jos olen ollut väsynyt, en ole tehnyt mitään eli olen voinut levätä. Tarkoitan sitä kun on työelämässä ja jokainen on varmasti joskus väsynyt ja silloin on pitänyt lähteä töihin, väsymyksestä huolimatta. Väsyneenä palannut töistä kotiin ja on ollut pakko ajaa vielä kaupan kautta kotiin.


Tänäkin aamuna heräilin hitaasti, kävin keittämässä kahvit. Meillä on tapana nauttia puolison kanssa kahvit vuoteessa, rakastan sitä tapaa. Jompi kumpi käy keittämässä kahvit ja tarjoilee ne sitten. Tasapuolisesti niitä ollaan hoidettu.

Puoliso lähti iltavuoroon ja minä päätin lähteä suomenlinnaan. Keitin vielä uudet kahvit ja sujautin ne termospulloon ja termospullon reppuun. Reppuun meni myös järjestelmäkamera.
Suuntasin keskustaan ja hyppäsin vesibussiin joka vei minut Suomenlinnakeskuksen laituriin (on muuten kiva paikka hypätä pois vesibussista).







Kävin tutustumassa entisöityyn sukellusvene Vesikkoon, sillä on muuten osallistuttu toiseen maailmansotaan. Empä ole ennen sukellusveneessä käynytkään. Olipahan ahdas paikka. Sisäänpääsy 5e.

Sukellusvene Vesikko

Sukellusveneestä




Kävelin pitkin poikin Susisaaren ja Kustaanmiekan aluetta. Nautiskelin syksyisestä lämpimästä ilmasta ja auringosta. Kävin istuskelemassa rantakalliolla ja nauttimassa kahvit, jotka olin keittänyt ennen lähtöäni. Kuvailin paljon.

Suomenlinnassa asuu n. 800 ihmistä. Sieltä löytyy kahviloita, ravintoloita, museoita, voit tehdä siellä ostoksia (taidetta ja matkamuistoja) mutta on siellä elintarvikemyymäläkin, kirkko, kirjasto, hostelli.

Harmikseni laitoin parkkirahaa auton pysäköimiseen 3,5 tunnin verran, joten aikani loppui kesken. Päätinkin että suuntaan tuonne vielä ensi viikolla. Haluan vielä kävästä Länsi-, Pikku- ja Iso-Mustasaaressa. Tätä edellisestä suomenlinnan retkestä on aikaa useampi vuosi.



Hyvät opasteet löytyy joka paikasta
Kannattaa lähteä rentoutumaan ja viettää siellä kiva päivä ulkoilun merkeissä. Tekee hyvää mielelle sekä kropalle <3