sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Kätkätunturille lompsis!

 


Haaveilin jo viime talvena Kätkätunturin huiputtamisesta mutta nyt sen vasta toteutin,  säätiedotuksen perusteella minulla oli yksi ainoa päivä sen suorittamiseen koska loppuviikoksi oli luvattu kaatosadetta (tällä kertaa sääennusteet piti kutinsa ja onneksi lähdin, keli oli nimittäin erittäin kaunis ja loppuviikkohan sitten satoi kaatamalla). 

Aamu venähti puolille päivin jo tuhdimman aamiaisen teon takia, toki eihän loma-aamuina voi pitää kiirettä. Tässä kohtaa pitää nostaa esiin tuo tuhdin aamupalan merkitys, siitä sai hyvät energiat reissuun eikä nälkä päässyt yllättämään. Huipulle olin varannut termariin kahvit ja tehnyt muutaman voileivän. Reppuun kannattaa jemmata pari keitettyä kananmunaa, pussillinen pähkinöitä ja pari banaania. Luin nimittäin juuri jutun jossa konkarisuunnistaja oli eksynyt sakean sumun iskettyä vasten kasvoja joten edellä mainittujen välipalojen lisäksi reppuun kannattaa sujauttaa vielä joku lämmin villapaita.

Reitille lähdin Levin keskustasta ohittaen K5 hotellin, kätkänrannantietä immeltielle,  immeljärven rantaa pitkin kulkien ja sieltä sukeltaen metsikköön. Pieni osa alusta kulkee kohti Korkeaniemenlaavua mutta jo ihan alkuvaiheessa tulee kyltti Kätkätunturille. Polku oli selkeä ja siitä ei voinut erehtyä, kiitos myös hyvin tampatun alustan sekä ohjekylttien. 


Alun hieman jyrkkä osuus saattaa yllättää mutta siitä selvittyäsi maasto on melko loivaa nousua ja laskua. Huomasin palatessa että eräs rouva ilmeisesti säikähti yhtä reitin jyrkempää kohtaa ja palasi takaisin. Minua jäi harmittamaan miksi en sanonut hänelle  sen olevan pahin ja kun sen nousee, on loppu helpompaa. Matkalla kannattaa katsella jalkoihinsa, nimittäin kiveä ja puiden juuria on mutta kannattaa myöskin pysähdellä ja ihailla maisemaa joka jää taakse ❤️ 




Oli jännä huomata miten muutamia valetuntureita osui matkalle, olin ajatellut että seuraavan nousun jälkeen edessä on Kätkätunturin huipulle nousu, vaan eipä ollut. 

Matka  tunturin huipulle ei mielestäni ole mikään hirmuisen raskas, kilometrejä tulee per yksi suunta n. 4 kilometria, korkeutta on n. 500metriä. Mielestäni sen pystyy tekemään vähä huonommallakin peruskunnolla, itsekin hengästyin kovasti jyrkällä osuudella mutta hengästyminenhän tekee hyvää, kasvattaa kuntoa ja parantaa sydän- ja verenkiertoelimistön toimintaa. Edes-takaiseen reissuun minulta meni n. kolmisen tuntia. Kävelin ihan rauhakseen, pysähtelin kuvaamaan ja tunturin huipulla vietin evästauon. Alastulo käy tietysti nopeasti niinkuin aina kotimatka ❤️

Ai niin Kätkätunturilta löytyy Laavu, se on hieman alempana mutta näet sen huipulta, joten ehdottomasti makkarat ja muut herkut mukaan. Itse haluan tehdä saman reissun ensi talven talvimaisemissa miehen kanssa, joten takuulla meillä on herkut mukana. 



Kyllä luonnossa liikkuminen on ihanaa, mitä vanhemmaksi olen tullut, sen enemmän rakastan luontoa.  Kannattaa muuten pitää pientä pussia mukana siltä varalta että törmää reissulla roskiin, ne voi poimia mukaansa. Luojan kiitos niihin ei usein törmää mutta ajoittain kuitenkin. Tuntureille eikä muuallekaan jätetä yhtään roskaa, eväspussit ym. jaksaa kantaa mukanaan niille varattuihin paikkoihin.



Reitti on älyttömän värikäs, upea ja mitä ylemmäs nouset sen kauniimmaksi maisemat muuttuvat, tietysti myöskin kasvillisuus muuttuu matkan varrella. Levitunturi näkyy selkeällä säällä, järvet, Ounasjoki... Ihan mieletöntä.  Nautiskele ❤️




Kiva kun kävit lueskelemassa ❤️

torstai 21. heinäkuuta 2022

Kesäinen Levi

 



Levillä  parasta on tuntureilla hengailu, patikointi, maisemat ja raitis ilma. On ihana lähteä kävelemään mökiltä esimerkiksi Levin keskustaan kun kävellessä saa jo ihailla tuntureita ja sitäkin ihanampaa on pakata eväät reppuun, patikoida tunturiin laavulle syömään eväitä ja nauttia maisemista. Tiedän, olen tunturihullu ❤️ Tekemistä  löytyy hurja määrä näin kesäaikaankin. 

Meillä alkaa elokuulla loma ja suuren osan lomasta vietämme tietysti mökillä. Odotan niin onnellisena lomapäiviä, meinaan aamuisin pujahtaa heti herättyäni uimapukuun ja aamutakkiin, kipittelen järveen aamu-uinnille. Saatanpa juoda aamukahvit samalla reissulla laiturinnokassa ❤️ en tiedä mistä tapa on tullut mutta aina Lapissa ollessamme kokkailen meille monipuolisen aamiaisen ja sitä syödään pitkään sekä  hartaasti. Jotenkin nuo pienet hetket ovat niin älyttömän ihania ja tärkeitä, ihkaomalla mökillä. En olisi ikipäivänä uskonut että tämä mökkihaave oikeasti toteutuu mutta tässä sen huomaa että kun jotain oikein kovasti haluaa niin se toteutuu.




No mitä Levillä voi tehdä näin kesäaikaan? 

- Tässä muutama vinkki

Kesälevillä pääset Golffaamaan raikkaassa tunturi-ilmassa. 

Seikkailupuisto löytyy gondolihissin kentältä, siellä pääset kiipeilemään ja taiteilemaan köysien varassa.

Eturinteiltä löytyy kesäkelkkarata, hissillä tai sitten treenaten portaita ylös ja kelkalla alas. 

Yksi superkiva juttu on vuokrata maastopyörä tai sähköpyörä, pyöräreittejä on monia. Tutustuminen lähialueisiin käy pikkusen nopsempaa kuin patikoiden. Pyörävuokraamoja löytyy Levin alueelta.

Löytyy myös Frisbeegolfia, tennistä, skatepark, minigolfrata. 

Uimaan pääsee myös. Järviä on useampi mm. Sirkkajärvi, Levijärvi ja Immeljärvi.

Ja kesä aikaankin mun suosikki paikka on palovartijan mökki. Se on pikkumökki tunturin päällä ja sinne pääsee mm. gondolihissillä. Aukioloajat kannattaa selvittää etukäteen. Palovartijan mökiltä voi ostaa pikkupurtavaa ja juotavaa. Talvella se oli meillä taukopaikka jossa hörpättiin minttukaakaot. Voi ettien että, en kyllä malta odottaa ensi talvea. On niin paljon pieniä unelmia joita pääsee toteuttaan ilman kiirettä ❤️  


Levin alueelta löytyy myöskin hyviä hierojia. Mun suositukset lähtee Poron bensiksen yläkerrassa, parturi-kampaamon vieressä olevalle hierojalle nimeltä Anu Rauhala, löysin hänet ihan sattumalta ja on kyllä todella hyvä otteissaan. Toki olen tykännyt myöskin Levin Relax Centerin hierojista.

Mulla on puhelimessa Levi resort appi, sieltä löytyy tietoja niin talvi kuin kesä ajasta. Siellä näkee vuokrahintoja ja muutoinkin ohjeita. Se on hyvin kätevä pikkuapulainen asioiden selvittelyyn.

Mun lempiravintola Levillä on Panimo pubin ala carte ja pizzafactoryn pizzat. Ei voi silti olla mainitsematta Kota ravintolan meheviä hamppareita.  Panimo pubissa on muuten kiva piipahtaa Irish Coffeella tai oluella. Pubien suhteen valinnan varaa löytyy ja Levin keskustassa onnistuu loistavasti Pubi kierros.


Seuraava postaus onkin luultavasti lomalaisen iloista tykitystä. Nyt painetaan töitä hurja määrä ja sitten lomaillaan 3 viikkoa ja oottakaahan vaan kun joulukuu saapuu. Vuorotteluvapaata pääsee seuraamaan instagramissa, toki yritän tännekin kirjoitella. 

Mukavaa heinäkuun jatkoa 💕

tiistai 21. kesäkuuta 2022

Lapin terveiset!

 


Terveisiä lomalta ja lempipaikastani Lapista. Päätin tulla kolmen yön visiitille mökille. Eihän tässä hirveesti ehdi mitään puuhastella mutta eipä se ole niin väliksikään. Taidan tarvita ihan vaan oleskelua, unta ja pari lasia skumppaa nimittäin on ollut aika tiivistä työntekoa. Levin portaisiin ajattelin mennä treenaan ja myöskin joko ennen tai jälkeen porrastreenin käväsen kuntosalilla.  Jos mietit mistä nuo portaat löytyy niin kun seisot selkä vinkkariin päin ja kasvot tunturiin niin otat suunnaksi oikealta kädeltä "kello puoli kahden" ja siitä sitten kipuamaan.  






Täällä Levillä on pikkuhiljaa paikat auenneet. Kannattaa vuokrata pyörä ja lähteä fillaroimaan  reittejä, maisemat on todella kauniit ja tällä hetkellähän ei aurinko laske ollenkaan. Kerroinkos että me ei tätä rakkausmökkiä ostettu kesälomailuun vaan ostettiin se talvikäyttöön, moni on sitä  ihmetellyt kun olen kertonut. Tottahan se on että mökistä ajatellaan usein kesämökkinä. Toki syksyn tullen suuntaamme pidemmäksi aikaa tunturiin, syksy on mieluista mökkiaikaa.



Meillä alkaa näyttämään elämä samanlaiselta kuin ennen koronaa, lentoja on useampi edessä. Kreikka, world cup Levi, Saksan joulumarkkinat ja arvatkaahan mitä repästiin 💕 ihanaa!!! Lähdetään talvella 3.5 viikoksi Thaimaahan ja minä pääsen testaamaan Finnairin a350 businessluokan, enpä malttaisi odottaa. Mies on matkustellut paljon enempi busineksessä kuin minä joten tuo finski  on hänelle tuttu.  


Ai niin ja täältä Leviltä vielä sen verran että olin varautunut suuriin hyttys/mäkäräisparviin mutta ei niitä ihan hirveesti vielä olekkaan ja jos tuuli tuivertaa niin sitten ei ole ollenkaan.  


torstai 9. kesäkuuta 2022

Ihanaa, suunnitelmia!

 


En malta olla kertomatta suunnitelmista jotka saa aikaan leveän hymyn kasvoille ja hyvinkin iloisen sisäisen myllerryksen. Nimittäin aion jäädä vuorotteluvapaalle joulukuulla, nykypäivänä sitä saa puoleksi vuodeksi kerralla, viiden vuoden välein. Kokemus tuosta vuorotteluvapaasta on kuuden vuoden takaa ja se oli ihanaa. 

Suurin osa ihmisistä tietää minun olevan työnarkomaani: aina töissä, oi, en pääse olen töissä, yövuorosta neljän tunnin unien jälkeen iltavuoroon, vapaapäivätkin kuluu usemmiten töissä. Ja miksikö sitten olen koko ajan töissä, no, minulla on paljon pieniä ja suuria unelmia joita toteutan. Tykkään matkustella kuten blogista voi huomata mutta tykkään myös elää sellaista elämää että ei tarvitse laskea jokaisen euron päälle, joskus myös saatan ostaa jotain luksusta suosikkimerkiltäni Louis Vuittonilta ja se maailman ihanin asia joka hommattiin viime syksynä eli Ikioma Levin koti, mökki tunturin kupeessa,järven rannalla.  Toki tällä työtahdilla välillä hieman väsähtää mutta ei huolta, otan tasaisesti lomien merkeissä kunnon levon ja vapaapäivän sattuessa saatan tehdä makoilusta juhlaa yöpaitapäivän merkeissä. Tuo vuorotteluvapaa on sellainen että silloin ei tehdä tuntiakaan töitä. Olen ansainnut sen  25 vuoden työkokemuksella, kovalla työllä ja aion ottaa rennosti.  Puolen vuoden aikana pakolliset aamuherätykset tulevat liittymään ainoastaan johonkin esim. lennon tai jonkin kuljetuksen aikatauluun, auringonnousun katseluun tai urheiluun. 

Levitunturi kuvattuna lentokoneen ikkunasta.

Piilopaikka tunturissa on nyt suurin syy vuorotteluvapaalle, toki lepokin. Aion nauttia Lapin talvesta, hiihtää, laskea, patikoida tuntureilla. Aion rauhoittua ja pitää itsestäni hyvää huolta.  Toki eiköhän tuohon talveen mahdu yksi kuukauden reissu Thaimaahankin ehkä jopa Balille jos rajoitukset hieman väistyy. Aviomiehelle sanoin että vihdoin voisi myös piipahtaa jenkeissäkin. Ennen vanhaan, hyvään aikaan käytiin jenkeissä kerran vuodessa. Ja koska vuorotteluvapaa alkaa joulukuun alussa, suuntaamme saksaan joulutorille, se on aika kiva aloitus puolen vuoden vapaalle.

Hauska kertoa ensi talven suunnitelmista kun odotettu kesäkään ei ole vielä kunnolla alkanut. Kesän suunnitelmista sen verran että piipahdan tunturissa viikon kuluttua, otan juhannus ennakon tunturisaunassa ja käyn uimassa tunturijärvessä. Reissu pohjoiseen on niin parasta. Tällä kertaa olen siellä 3 yötä. Pikkuhiljaa Levin kesäajan palvelut aukeavat ja toivottavat kesälomalaiset tunturiin. 

Perheessä on isommat juhlat joten kotipuolessa järven rannalla tulee oltua useampi päivä. Parhaan ystävän kanssa menemme Chisun keikalle. Elokuulle on varattu tunturiin pidempi loma, mies haaveilee Norjan vuonoilla piipahduksesta joten eiköhän siellä ajella jossakin välissä lomaa. Elokuulle on varattu viikon loma Kreikkaan. Aika mukavia suunnitelmia.

Rodos 2021

 Ja hei... World cup Levi, naisten pujottelun maailmancup on 19.-20.11.2022.  Me aiotaan olla katsomassa ja nauttimassa kisatunnelmasta. Lennot varattiin pari päivää sitten. Pikkuvinkkinä jos olet menossa niin kannattaa ottaa lennot Rovaniemelle ja siitä jatkaa Leville joko vuokra-autolla tai bussikuljetuksella. Me vuokrattiin jo autokin. Lentoliput Rovaniemelle ja auton vuokraus tuli paljon halvemmaksi kuin lennot Kittilään. Hinnan nousu johtuu tuosta World Cupista. 


Palaan taas asiaan ❤️ kiva kun kävit lueskelemassa ❤️

tiistai 24. toukokuuta 2022

Palermo, Sisilia!

 


Palermo on Sisilian suurin kaupunki. Väkiluku on n. 700000.

Vietimme Palermossa viikon mittaisen mukavan rennon loman. Leppoisaa ajanviettoa lauantaista perjantaihin toukokuun alussa. Lennot varailtiin kevättalvella Lufhansalta, saatiin ne hyvällä tarjouksella businessluokassa. Voi kun oli ihana istahtaa lentokoneeseen ja nautiskella palvelusta.

Sisilia on vetänyt meitä molempia puoleensa jo pitkään mutta se vaati varaukselle tämän sopivan hetken. Ollaan kierretty Italiaa paljon, tietysti jatkossakin tullaan kiertämään. Italia on meidän suosikkimaa euroopassa. Sisilialaiset ovat vieraanvaraisia ja hyväsydämisiä, iloisia ihmisiä. 

Toukokuun alussa sää oli lämmin +20/24 astetta, aurinko paistoi siniseltä taivaalta, joskin loman alkuun saatiin yksi sateinen päivä. Sadepäivä tuli tarpeeseen, siitä tuli päiväunipäivä, taisin nukkua vuorokaudesta n. 18 tuntia. Välillä tekee niin hyvää antaa kropalle täydellinen lepo ja nukkua niin paljon kuin sielusietää.


Kaupungilla kuljeskellessa löydettiin ihan sattumalta kalatori. Kalakauppias paistoi valitsemamme ravut, kalmarirenkaat ja miekkakalan. Ympärillä olevista ravintoloista tarjoilivat toi bisset pöytään. Miekkakala oli uusi tuttavuus, en ole aiemmin sitä maistanut. Pakko sanoa että en pitänyt, se maistui ihan liikaa kalalle. Aviomies tykkäsi kovasti.
Tuosta kalatorista tuli mieleen Bali. Siellä meillä oli tapana mennä herkuttelemaan kalatorille. Voi kumpa pääsisi Balille.






Ihmettelen Sisilialaisten englantia,  heiltä se ei juurikaan taivu eikä suurimmassa osassa ravintoloita ollut ruokalistaa enkuksi. Pärjättiin muutamilla italian sanoilla, eleillä ja puhelimessa olevalla kääntäjäsovelluksella.

Ruoka on älyttömän hyvää, tietysti pizzaa, pastaa ja bruschettaa. Sisilialaiset viinit, oluet ja aperol spritzit juomana.  Sisilialaiset nautiskelevat välipalana arancineja eli uppopaistettuja riisipalloja joissa sisällä esim. juustoa, lihaa, herneitä. Maukkaita ja sen verran täyttäviä että kaksi palloa vei pikkunälän tipotiehen. Arancini ravintolan kauppa kävi kiivaana kun ihmiset ostivat niitä ohikävelyllä mutta jäivät myöskin syömään ravintolan terassille. Italialaiset syövät isolla porukalla myöhään illalla ja pitkän kaavan mukaan. Meillä kurni nälkä vatsassa jo seitsemän aikaan illalla ja malttamattomana odoteltiin iltakuudesta ravintoloiden aukeamista.







Tiesitkö että Italialaiset ihmettelevät jos tilaat cappuccinon puolen päivän jälkeen, he nauttivat sitä vain aamupäivisin ja puolen päivän jälkeen espressoa.

                                              Ylhäällä olevassa kuvassa on aracini.

Meidän loma keskittyi suurimmaksi osaksi kaupungissa kävelyyn, juomista ja ruuista nautiskeluun ja lepoon. Tarkoituksena oli käydä katakombeilla mutta paikka oli kiinni. Oopperatalo ja  katedraali tuli kuvattua vain ulkopuolelta. 

Päiväretki tehtiin Cefaluun. Hyppäsimme junaan, matka kesti tunnin ja jo maisemat junan ikkunoista olivat todella kauniit. Italiassa on muuten kätevää junailla paikasta toiseen.


Cefalun rantakaupungissa on asukkaita n. 14000.  Käveltiin Cefalun kauniilla kaduilla, käytiin syömässä ja hengailtiin. Vietettiin kaupungissa n. 4 tuntia. Jos nyt voisin suunnitella reissun uudelleen, yöpyisimme Cefalussa 3 yötä ja Palermossa 3 tai 4. 


maanantai 21. helmikuuta 2022

Levin koti!

 



Voihan Levin koti! Oon ihminen joka kiintyy koteihinsa hyvinkin kovasti tunteella joten sehän oli menoa tämän uuden kodin kanssa heti ensi kohtaamisella. Olen ihan älyttömän kiitollinen ja onnekas tuosta pikkumökistä.

Nautiskeltiin siellä olosta 2.5 viikkoa tammi-helmikuun vaihteessa (toki oltiin siellä jo tammikuun alussa viikko. Heti silloin kun se siirtyi meidän omistukseen). Ulkoiltiin tosi paljon, lasketeltiin ja nautiskeltiin elämästä takkatulen äärellä. Syötiin hyvin ja makoiltiin. Iltaisin kipsuteltiin järven jäälle revontulia ihasteleen. Niitä oli lähes joka ilta ja yö, toinen toistaan kauniimpia. Loman alkuun kävin hakemassa kimpun kauniita leikkokukkia paikalliselta kukkakauppiaalta, hän kertoi että koskaan aiemmin ei ole ollut näin leutoa tammikuuta kuin nyt. Tammikuiset paukkupakkaset olivat tehneet oharit ja lämpötila oli paikoin plussalla, jopa räystäät valuivat ajoittain. Meidän kahteen ja puoleen viikkoon osui -28 asteesta -5 asteeseen, suurimman osan ajasta pakkanen oli n. -13 paikkeilla.  







Tulihan siellä vähän rempattuakin. Keittiön välitila oli alkuperäinen, aikas ruman beige-vaaleanpunainen.  Koko keittiön ilme muuttui täysin, siitä tuli pirteä ja puhdas kun maalasin välitilan valkoisella kaakelimaalilla. Todella iso muutos, noin pienellä. Wc:n lattia ei myöskään miellyttänyt silmää joten se sai valkoisen maalin pintaansa.  

Asunnolla kävi sähkömies tarkistamassa sähköhommat, halusin varmistua turvallisuudesta. Ostettiin häneltä ilmalämpöpumppu, joten sen hän tulee asentaan tässä kevään mittaan. Vinkkinä että Mitsubishin pumppu kestää Lapin pakkaset. Meillä on asunnolla nyt vuokralaisia joten jahka sesonki hieman rauhoittuu niin sähkäri pääsee asentaan ilmalämpöpumpun.

Gigantista ostettu uusi jääkaappipakastin toimitettiin kuten oli sovittu kaupan yhteydessä. Vanhan jääkaapin takaa löytyi melkoinen viritys, jääkaappi oli liitetty pistorasiaan rikkimenneellä jatkojohdolla joten huh. 

Sähkömies tarkisti kiukaan ja se vaikutti hyvälle joten sinne vaihdettiin vain uudet kivet. Vanhat kivet lähes murenivat käsiin joten hyvin ajankohtainen oli tuo kivien vaihtokin. Meillä Vantaan kotona on saunanlauteet hitusen epämiellyttävät, ne on liian kapeat mutta nyt Levin kodissa on super ihana sauna lauteineen päivineen.

Jahka kevään vuokraukset ovat ohitse  lähden sohvakaupoille ja kyllähän se paikka tarvitsee täydellisen nojatuolinkin. Sohvan väriksi tulee vaalean harmaa ja nojatuolin väriksi luultavasti vaalean punainen.

Mietinnässä on tuo vuokraustoiminta, jatkammeko sitä vai emme. Toisaalta tämä vaikuttaa sujuvan mutta toisaalta onhan siinä riskinsä. Huolintafirma hoitaa tällä hetkellä siivouksen, liinavaatteet ja käy tarvittaessa tarkistamassa että kaikki on hyvin. Ja pääsee tässä vähä itsekin töihin. Olen kohta menossa viettämään pidennetyn viikonlopun ystäväni kanssa ja silloin hoidamme/huollamme itse edellisen vieraan siivouksen ym. 




Lupailin kertoilla vinkkejä Leville joten tässä:

Korkeaniemen laavu:



Keskustasta on matkaa laavulle n. vajaa parisen kilometriä. Maasto ei ole hankalakulkuista joten perheen pienempienkin kanssa kannattaa lähteä. 

Laavu on korjattu täysin 2018 vuonna joten se kiiltää lähes uutuuttaan. Sieltä löytyy polttopuut, wc, ulko sekä sisä tulistelupaikka. Näköalat ovat mitä hurmaavemmat: Immeljärvi sekä Levituntunturi. Jos kipuat Kätkätunturille, tämä laavu on tavallaan Kätkän "juurella". Paluumatka kannattaa tehdä immeljärven jäätä pitkin.

Pysyhän kuulolla, palailen taas kertoilemaan kuulumisia Leviltä.