Pokhara, Nepal osa 4.

Nepalin huumassa minireissu Pokharaan oli piste iin päälle. Pokhara on Nepalin toiseksi suurin kaupunki. 1968 vuotta ennen sinne on päässyt vain jalkaisin mutta tuona vuonna sinne on valmistunut tie (kertoo wikipedia). Pokhara on trekkaajien ja seikkailijoiden suosiossa. Sieltä lähdetään Annapurnan vaelluksille ja kun vaellukselta palataan niin siellä rentoudutaan. Ja rentoutumiseen Pokhara on todella loistopaikka. Fewa-järven ympäristössä on varmasti aivan ihana rentoutua ja hiljentyä, sekä nautiskella erittäin hyvästä ruuasta.
Jos ikinä koskaan matkustat Nepaliin, suositukset reissusta Pokharaan ei todellakaan ole turhia.
Harmitus iski perille päästyämme koska olimme tuolla vain 2 yötä. Se piti unohtaa kuitenkin nopeasti  ja yrittää ottaa kaikki irti tästä minilomasta Pokharassa eikä jäädä harmittelemaan lyhyttä visiittiä.

Lentokoneen laskeuduttua Pokharan kentälle, huomasin eron Kathmaduhun olevan melko suuri.
Olimme laakson pohjalla, erittäin kauniissa maisemissa. Valkohuippuiset vuoret ympärillä. Aika sanattomana ihastelin näkymää. Vihreys ja raikkaampi ilma, puhtaampaa kuin Kathmandussa.  Jotenkin fiilis oli rennonpi Pokharassa.
Syyskuu on vielä aikaa jolloin pilvet ovat vuorien edessä mutta kyllä sieltä hetkittäin kauniin valkoiset huiput näkyivät, varsinkin aamulla. Aika monesti meillä on reissuilla käynyt tuuri ja useaan kohteeseen on juuri silloin sattunut lämpöaalto ja niinhän se oli Pokharassakin, n. 40 astetta lämpöä.


Suosittelen ottamaan hotellin fewajärven läheltä. Meidän hotellilta oli järvelle kolmisen sataa metriä. Hotellihuoneemme kulki nimellä sviitti, hintaa tuli 30e per yö (15e per nuppi) ja siihen tietysti kuului aamupala. Näköala huoneesta oli mieletön, alla olevista kuvista näet. Tuohon maisemaan oli hyvä ja rauhallinen olo herätä sekä nukahtaa ja sitä jäikin tuijottaan pitkäksi aikaa peiton alta. Voitte uskoa että noissa maisemissa olisi mennyt vielä pari yötä/päivää lisää.

Sielläpä niitä valkoisia huippuja näkyy

Ensitöiksemme lähdimme etsimään ravintolan jonka olimme tripadvisorista löytäneet. Ja kuten olen kertonut että rakastamme hyvää ruokaa ja ruoka on yksi suuri tekijä onnistuneeseen reissuun. Olen saanut paljon erinomaisia ruokia reissuilla mutta kuitenkin kotiruoka on loppupeleissä vienyt voiton kun on pitänyt kunnolla vertailemaan alkaa (mitä ruokaa söisi päivästä toiseen). Nyt kuitenkin löytyi ravintola jossa ruoka oli niin huikeeta että ei minun, eikä puolisoni tekemä ruoka eikä ravintolat joissa olemme käyneet, ole yltäneet tälle tasolle!! Tietysti kävimme tuolla molempina päivinä peräkkäin ja voin kyllä sanoa käsi sydämellä että olisin voinut syödä tuon ravintolan yhtä ja samaa annosta useamman päivä peräkkäin. Olimme ihmeissämme, hyvin hyvin iloisia ja innoissamme tästä Pokharan parhaimmasta ravintolasta! Joten jos luet tämän ja suuntaat Pokharaan älä jätä menemättä tuonne!! Ja kun olet käynyt siellä, tule kommentoimaan ja kertomaan minulle tämän postauksen alapuolelle mielipide ruuan suhteen.

Chicken Tikka Butter Masala!!! Siinäpä parhaus!!

Saimme vakiotaksinkuljettajan tällä pienellä visiitillä ja hän kuljetti meitä paikkoihin joita halusimme nähdä. Pokharassa erittäin positiivista on että takseilla on vakiotaksat, joten ei tarvitse tingata kyydistä eikä jäädä miettimään maksoinko liikaa/tulinko huijatatuksi.


Tosiaan me olimme Fewa-järven läheisyydessä minilomamme, emme edes käyneet Pokharan keskustassa koska kaupunkia olimme kokeneet Kathmandussa.
Fewa-järvelle kannattaa vuokrata vene kuljettajalla ja lähteä ihastelemaan näkymää sen kyydistä.
Järven toiselta puolelta lähtee myöskin pieni vaellusreitti World Peace stupalle.

Sarangkot-kukkulalle suuntasimme ihastelemaan näkymiä vajaan 2000 metrin korkeuteen. Näköalatasanne oli oikein loistopaikka istuskella, ihmetellä ja odotella että pilvet siirtyvät edestä jotta Himalajan valkoiset  huiput näkyvät entistä lähempää.
Jos olet oluen ystävä, kannattaa kiivetessä ylös portaita ostaa pari olutta mukaan ja "palkita" itsensä huipulla kun katselee mielettömiä maisemia. Mahtava paikka!! Viereiseltä vuorelta riippuliitäjät lähtevät liitelemään joten näimme ilmassa useita kymmeniä riippuliitäjiä. Liitäjät ovat melkein käden ulottuvilla.
Tänne kannattaa mennä auringonnousun- ja laskun aikaan.

Suuntasimme myöskin World Peace Stupalle, josta myöskin näkyy fewa-järvi ja Himalajan vuoristo. Kauniita näköalapaikkoja. Mutta kyllä tuo Saragkot-kukkula vei voiton näköalojen suhteen.

Kahden yön Pokharan reissulle tuli hintaa lentoineen/hotelleineen 170 euroa. Ei missään nimessä paha hinta kun kuitenkin lennot Suomesta Kathmanduhun olivat tarjousbongaus.
Harmittamaan jäi tuo lyhyt visiitti.


Suunnitelmissa on että olen lähdössä Nepaliin/Pokharaan uudelleen. Lähden Annapurna base camp vaellukselle, 4135 metrin korkeuteen. Olen saanut hyvän ystäväni Annen kaverikseni.  Innostuin niin noista vuorista ja haluan ehdottomasti päästä sinne vaeltamaan ja pienesti haastamaan itseäni. Ja ystäväni Anne on juuri paras tuohon, Anne ei ikinä koskaan valita eikä kitise turhista, hän on sitkeä kuin sissi ja haluaa haastaa itseään.

Lento Kathmandusta Pokharaan, Nepal osa 3.

Kun reissumme oli vasta suunnitteluasteella ja keräsimme tietoja Nepalista, nepalilainen tuttavamme sanoi että teidän pitää nähdä Pokhara. Se on  todella kaunis paikka (niinhän se totta vie olikin).
Joten minitrippi Pokharaan meni listalle (joskin meinasi jäädä tekemättä).

Kaiken häsäämisen ja matkojen varailun ym. keskellä, reissun varaaminen Pokharaan täältä kotoa käsin jäi, vaikka meillä oli tuttavaltamme saadut yhteystiedot Nepaliin.


En ihmettele enää että lentokentille Nepalissa on haastavaa laskeutua. Nimittäin oli mieletön kokemus Kathmanduhun saavuttaessa katsella ikkunasta kun vuoret olivat ihan vieressä molemmin puolin. Mietittiin että minkälainen lento on sitten Pokharaan mennessä kun kenttä on pienempi ja sinne menevät koneet pikkuisia.
Olihan se upeaa lentää pienkoneella vuorien välissä, melkeinpä kerran elämässä kokemus vaan  ei kuitenkaan koska aion palata tuonne.
Suunnitelmana oli  toinen suunta mennä lentäen ja toinen bussilla mutta bussit olivatkin täynnä moneksi päiväksi eteenpäin. Oikeastaan ihan hyvä, en niin kovasti olisi halunnutkaan istua 6 tuntia bussissa vuoristossa.

Hotellimme lähellä Thamelissa oli kehuttu matkatoimisto johon menimme suunnittelemaan Pokharan reissua. Matkatoimiston työntekijä puhui hyvää englantia ja olimme tyytyväisiä palveluun.
Varasimme lennot Pokharaan perjantaille klo 11:40 ja paluun sunnuntaille klo 12 aikaan.
Lentoyhtiö SIMRIK airlines!! Euroopassa mustalla listalla. Ou nou!! Puolisoni on hyvin tarkka turvallisuudesta ja meinasi jo käydä niin että perutaan koko homma. Onneksi kuitenkin minun pienellä jankutuksella päätettiin että koneen kyytiin hypätään ja viikonloppuretkelle lähdetään. Netissä oli myöskin haukuttu lentoyhtiötä myöhästelevistä lennoista. Eli siis kaikinpuolin p***alla yhtiöllä oltiin lähdössä.

Saavuttuamme Kathmandun sisäisten lentojen tiskille, matkalaukkuvaakaan hyppäsimme myöskin me. En ihmetellyt enää sen jälkeen kun näin koneen, se oli tosi pieni joten punnitus oli tärkeää.
Noh, palatakseni vielä tuohon lähtöömme ja lentoasemaan. Eipä ollut erikoinen turvatarkastus. Ihan rauhassa voit mennä suurienkin nestemäärien kanssa turvasta läpi. Naisille ja miehille oli eri tarkastusjonot ja tarkastus suoritettiin jokaiselle erikseen verhon takana. Tarkastaja kysyi että poltanko tupakkaa, olisikohan ottanut sytkärin pois (jos polttaisin).
Kun sitten olimme lentoasemalla lähtöaulassa, oli se vain iso aula jossa 2 ovea, jotka ei todellakaan näyttänyt lähtöporteille (ovenkarmit vinksallaan). Parilla seinällä aikataulumonitorit mutta jostakin luin että niihin ei ole luottamista, koska eivät välttämättä päivity. Kauppa josta sai kahvia ja juotavaa, sekä todella pahanhajuiset wc-tilat. Niin alkeellista mutta hyvinhän kaikki kuitenkin sujuivat, eikä ränsistyneet ovenkarmit haitanneet milläänlailla matkantekoamme.

Olin kyllä niin jännittynyt että pääsemmekö ikinä lähtemään ja kyllähän se konekin mietitytti. Piti sitten käydä kysymässä "lähtöportilta" tasaisin väliajoin että koskahan meidän kone on lähdössä.
Siinähän kävi niin että lentomme lähti 3,5 tuntia myöhässä. En silti syyttäisi lentoyhtiötä, kyllähän lennot myöhästelevät ja tuolla Nepalissa kun ilma on niin vaihteleva ja koneiden laskeutuminen haastavaa jos pilviä on runsaasti. Uskon että ihan matkustajien turvallisuuden takia siellä odoteltiin eikä niinkuin netistä luimme haukkuja että halpalentoyhtiö ei vaan pysynyt aikataulussaan.

Jahka päästiin liikkeelle...
Portilta meidät kuljetettiin koneelle. Lentokone oli niin pikkuinen, kyljestä oli tavaratila auki jonne henkilökunta heitti matkalaukut. 16 paikkainen pikkukone. 2 lentäjää ja 1 lentoemäntä. Ohjaamo oli avoin tila. Kaikki kuitenkin toimi loistavasti. Lennolla saimme vettä ja karkkia.

Meillä oli vain reput mukana ja saimme ottaa ne matkustamoon. Istumapaikkoja ei ollut varauksessa, joten ei muuta kuin mieleiselleen paikalle istumaan (ja ihmettelemään).
Kone oli niin pieni että siellä ei pystynyt suorana kävelemään, en edes minä 162cm pitkä. Kone oli epäsiisti ja nuhjuinen, mutta mikäpä siinä, kunhan lento tuntuisi turvalliselle. Lentoaika Pokharaan on vain 20min.

Kyllä täytyy myöntää että nousu, lento ja lasku jännitti paljon, todella paljon mutta aivan turhaan! Lentosää oli melko pilvinen mutta riittävän selkeä. Kone huristeli tasaisesti menemään, joskin hurina oli kova. Kone kun aloitti kaartamisen kiitoradalle niin se kyllä tuntui. Laskeutuminen oli niin upea että en edes huomannut kun pyörät osuivat maahan!
En voi haukkua Simrik airlinea, päinvastoin lento oli tasainen ja oikein loistava. Oli jännittävää olla niin pienen koneen kyydissä.
Molempiin suuntiin lähdettiin rutkasti myöhässä mutta eipä tuosta harmia meille koitunut.

Lennon lähtöä odotellessa hölmistyimme täysin kun istuimme hallin ainoassa pöydässä. Viereen tuli 2 nepalilaista miestä. Toinen heistä nuori, joka kohteliaasti kysyi englanniksi voiko pöytäämme istua. No toki voi. Juttelimme puolisoni kanssa ja yhtäkkiä tämä nepalilainen kohtelias nuori herra alkaa puhua meille suomea. Olisin halunnut oman ilmeeni nähdä, hölmistyin todella. Eipä moista sattumaa olisi osannut odottaa. Nuori herra asuu suomessa ja oli nyt kolmen kuukauden lomalla kotimaassaan. Oli mielenkiintoista kuunnella hänen juttuja maasta ja kulttuurista. Hän kertoi kaipaavansa nepalilaista rentoutta ja sitä että kaikki asiat eivät ole niin tarkkoja kuin suomessa.

Nepalin sisäiset lennot ovat muuten eri hintaisia turisteille ja paikallisille. Turisti maksaa yli puolet enemmän lipustaan.

Pahoittelen kuvien huonoa laatua. Ilmeisesti jännitys saattoi vaikuttaa kuvien laatuun.

Seuraavaksi juttua Pokharasta ja kuvatkin parempia :)

Nähtävyyksiä Kathmandussa, Nepal osa 2.

Siinä samalla kun kävelet ja tutkiskelet ympäristöä Thamelin kujilla, väistelet autoja ja mopoja, ihmisiä, vesilätäköitä, eläimiä, yrität olla astumatta kuraisimpaan liejuun. Ja välillä pelästyt niin hurjasti töötin ääntä, se nimittäin törähtää/kimahtaa usein.
Kotoisaksi muodustunut Thamel ja sen kadut olivat jo itsessään nähtävyys. Miten ihmeessä voi olla niin paljon kaikenlaisia kylttejä, sikinsokin sähköjohtoja, turisteille suunnattuja kauppoja vierivieressä. Yksi kaupungin osa täynnä kaikkea mahdollista.  T-paita kauppoja ja retkeilyvarustekauppoja satoja, jokainen kauppansa ovella seisova myyjä huikkaan perään ja toivottaa tervetulleeksi kauppaansa. Saatiinhan me porttikieltokin yhteen liikkeeseen, meidän tinkiminen kävi pikkusen omistajan tunteisiin.
Uskokaa taikka älkää mutta IHANAA!! Vihdoinkin  herättävä ja erilainen kohde, eikä niin että voi bikinit päällä kävellä pitkin rantakatua ja pysähtyä meheville drinksuille, jatkaa siitä matkaa aurinkotuoleille ja löhöillä siellä tuntikausia. Toki ei sillä että tuossa olisi jotakin vikaa mutta olen löhölomaillut paljon ja nyt tarvitsen juuri tälläistä. Tämän reissun jälkeen osaan taas arvostaa rantalomakohdetta tai euroopan kaupunkilomakohdetta. Vetää ne biksut onnellisena päälle ja kipittää siihen rantsubaariin, josta jatkan rannalle pötköttelemään.

Thamelin kadulta nappasimme muutamaksi tunniksi taksin, joka kuljetti meidät apinatemppelille (swayambhunath) sekä Durbar:n aukiolle. Hinnoissa kannattaa olla tarkkana, melkein joka asiasta joudut tinkimään. Turistireppanalta yritetään aluksi nyhtää yli puolet korkeampaa hintaa, joten  kannattaa pysyä tarkkana. Nappasimme taksin muutamaksi tunniksi käyttöömme ja hinnaksi tuli 2000 nepalin rupiaa mutta uskon että hinnan olisi saanut 1500 jos vaan olisi jaksanut tinkiä. Toki tinkiminen tuntuu hassulta kun hinta ei euroissa korkea ole. Ja Suomessa on taksin lähtömaksu suurinpiirtein se summa, jonka täällä maksat muutaman tunnin ajelusta/jossa kuski odottaa sinua sillä aikaa kun kierrät nähtävyyksiä. Mutta, maassa maan tavalla.

Taksinkuljettaja ajoi meidät ylös apinatemppelille ja sanoi että kun olette noin lihavia niin ette jaksa kuitenkaan rappusia nousta. Rappusiahan on  temppelille vain runsas 300 (VAIN; sen takia koska käymme treenaamassa Malminkartanon rappusissa ja yhdellä treenikerralla tulee yli 2000 rappusta noustua). Nauroimme puolisoni kanssa melkein vedet silmissä, vaikka puolisoni on kaksi kertaa nepalilaisen kokoinen ja minä tietysti leveämpi/mahakkaampi mutta kyllä meiltä olisi kuntoa löytynyt. Ja jäihän niitä rappusia silti noustavaksi vaikka taksi meidät melko ylös kuljettikin. Sisäänpääsymaksu oli n. 200 nepalin rupiaa. Jos reippailet alhaalta saakka rappuset ylös, ei sisäänpääsymaksua ole.
Swayambhunath on suosittu pyhiinvaeltajien kohde. Suuri valkoinen stupa, jonka jokaisella sivulla on buddhan silmät ja jota alhaalla ympäröi rukousmyllyt. Tärkeää on että kierrät Stupaa myötäpäivään.
Apinoita tuolla vilisee paljon ja niiden takia tulee toinen nimitys, apinatemppeli. Apinoihin ei kannata ottaa katsekontaktia, koska ne voivat käydä päälle ja raadella. Pelkäsin todella paljon kun niistä oli paljon varoiteltu. Helpotukseksi kuitenkin minkäänlaista vaaraa ei  ollut, kun minä en kiinnittänyt niihin huomiota, ei nekään kiinnittänyt minuun huomiota. Sain valokuvailla aivan rauhassa. HUH!! Apinoita oli tosiaan  todella paljon ja varohan ettet astu apinan oksennuksen päälle.

Rukousliput suojaavat matkailijaa

Durpar aukiolle sisäänpääsymaksu oli 1000 nepalin rupiaa. Minua kiinnosti nähdä lapsijumalatar Kumarin talo ja jospa olisi nähnyt pilkahduksen jumalattarestakin, mutta emme nähneet. Aamulla 10 aikoihin hänen pitäisi näyttäytyä jossakin talon ikkunoista mutta olimme siellä puolen päivän jälkeen.

Jos Kumari näkyy,  ei häntä saa valokuvata. Lapsijumalatar Kumariksi valitaan 3-4 vuotias tyttö ja seuraaja valitaan aina kun lapsijumalattaren ensimmäiset kuukautiset alkavat.

Durparista löytyy palatseja, temppeleitä, pyhättöjä ja patsaita. Ja uskomus tietysti on että nuo kaikki suojelevat.
Tässäpä kuvia:

Lapsijumalatar Kumarin talo

Pashupatinathin polttohautaukset
Haluan palata joskus vielä Nepaliin mutta tämä on paikka jonne en palaa ja se saa oloni huonovointiseksi.

Alueelle on pääsymaksu. Lipputoimistolta paikallinen opas lyöttäytyi seuraamme ja ennenkuin ehdimme sanoa että haluamme kiertää alueella kahdestaan, hän oli jo kertonut paljon.
Kuului iso pamaus, opas kysyi: tiedättekö mikä tuo oli. Se oli vainajan kallo joka räjähti. Ajattelin että apua! Haluan aika nopeasti täältä pois.  Ensimmäinen paikka jossa seisoimme oli juuri polttohautauspaikkojen yläpuolella ja tietysti tuhka leijui osin päällemme (huomasin puolisoni ottavan askeleita taaksepäin). Eikä minusta vielä tuokaan. Mutta kun katselin alapuolelle, näin siellä puiden ja banaaninlehtien seassa palamassa vainajan jalat sekä palaneen pään, jota sitten tämän vainajan omaiset tökkivät pitkillä kepeillä jotta se palaa kunnolla. Huhhuh! Pitikö katsoa? No ei ehkä olisi pitänyt. Kannattaa oikeasti miettiä haluaako tuonne mennä, varsinkin jos olet kovin herkkä.

Kun ihminen kuolee, on hinduilla kiire polttaa vainaja, ihan max 24 tunnin sisällä mutta mieluiten ihan lähituntien sisällä. Vainajan päällä olevat banaanipuunlehdet estävät hajut, joten en sen kummemmin haistanut mitään erityistä.
Lyhykäisyydessään käynnistä: Omaiset kantoivat vainajaa paareilla polttokorokkeelle, naispuoliset omaiset eivät saa osallistua polttohautaukseen, suvun miehet hoitavat vainajan polttamisen. Itkeviä omaisia, kallon räjähtelyjä.
Samalla kun näet surevia omaisia, jotkut käyvät suihkussa joen vierustalla, toiset nauttivat brunssia bagmati-joen varrella, turistit seuraavat tapahtumia, pikkupojat sukeltelevat joessa ja etsivät koruja jotka olisivat tuhkan mukana huuhtoutunut pyhään jokeen. Ajattelin että voi luoja ja halusin melko nopeasti täältä pois! Tulin niin huonovointiseksi ja tälläkin hetkellä haluan mahdolliman nopeasti kirjoittaa kokemuksen, koska tuntuu että taas huonovointisuus iskee.

Edessä olevat neliöt ovat polttohautauspaikkoja

toisella puolella jokea poltetaan vainajaa ja nämä herrat
nautiskelevat brunssia. Voi ihmeiden maailma!

Yläjuoksulla on kuninkaallisten polttohautauspaikat, tässä keskellä on kuvaa rikkaiden paikoista ja tuo ylin kuva on köyhien polttohautauspaikoista. Ja suvun miehet siis hoitavat polttamisen, naiset eivät saa osallistua. Eivät edes vaikka vauva olisi kuollut.

Kathmandussa on nähtävää niin paljon! Olisin tykännyt liikkua isompien nähtävyyksien välit kävellen mutta saasteet ja hiekasta pölyävät kadut eivät oikeasti tunnu hengitysteissä kivalle. Joskin sama saaste tulee autoon sisälle koska kuljettaja pitää ikkunoita auki koska autoissa ei ole ilmastointia. Liikkuminen on nopeampaa autolla kuin kävellen joten ei tarvitse ihan niin pitkiä aikoja huonossa ilmassa viettää.

Olisi kiva kuulla mielipiteitä Kathmandusta, minkälaisena sen koit ym.

Nepal osa 1.

Swayambhunathin kukkulalta näköala kaupunkiin (apinatemppeli)

Nepal on pieni maa jossa on pinta-alaan nähden paljon ihmisiä sekä autoja. 

Kathmandun apinatemppeli ja sen rukousmyllyt sekä Stupa ovat pyhiinvaeltajien suosiossa. Kathmandusta löytyy suuri määrä temppeleitä.
Lämpötila Kathmandussa n. 25-30 astetta. Sadekausi tekee päästöstään mutta vielä päivän/illan mittaan saattoi sadekuuroja tulla. Asfalttia täällä ei juurikaan ole joten sateen tullessa myöskin kuraa oli jokapaikassa.

Minua Nepal on kiehtonut ja se on ollu haaveena nähdä, puolisoani ei niinkään. 

Varasimme tarjouslennot aikaisin keväällä (tavaksemme muodostuneet tarjouslennot). Sen jälkeen alkoi hotellin metsästys ja  hotelli löytyi Thamelista hinnaltaan 144e/viikko eli 72e per nuppi. Eipä ollut hinnalla pilattu.

Saavuttuamme Kathmandun lentokentälle olimme jo lentokoneessa täyttänyt lentoemäntien jakaman maahantulokaavakkeen, seuraavaksi lentokentän halliin saavuttuamme täytimme viisumikaavakkeen (ilmeisesti tuon viisumikaavakkeen saa tulostettua netistä ja sen voi täyttää jo kotona, joten jos haluaa välttää jonoja, se kannattaa tehdä). Täytimme kaavekkeen ja suuntasimme ensimmäiseen jonoon jossa maksoimme 25 dollaria viisumista. Sen jälkeen passitarkastukseen ja viisumi passiin.

Sitten olimmekin taas jonottamassa turvatarkastukseen jossa käsimatkatavarat läpivalaistiin, joskin itse tarkastajia ei niinkään kiinnostanut ruutua katsella. Meitä hieman nauratti tuo mutta hienoa että ihmisillä on työ. Matkalaukkuja odottelimmekin kauan ja jahka ne saatiin, ennen ulko-ovea ne vielä  tarkastettiin jotta varmasti olivat meidän. 

Vaihdoin 50 euroa Nepalin rupiaksi, koska paikallista valuuttaa meillä ei vielä ollut ja rahanvaihtopiste sattui olemaan juuri ulko-oven vieressä. 50 eurolla saa n. 6000 nepalin rupiaa ja sillä pärjää pitkään. Myöhemmin vaihdoimme rahaa Thamelin katujen rahanvaihtopisteissä. Rahanvaihto sujui aina hyvin ja sai sen määrän rahaa kuin pitikin eikä siinä huijattu.

Ensitunnelmat saavuttuani Kathmanduun: Harmaata, pölyä, apinoita verkkoaidassa, pieniä autoja paljon joka paikassa sekä tööttien ääntä, nenääni ei tuoksu mikään pahalle, köyhyyttä, likaista, innokkaita taksikuskeja turistien kimpussa. Olin ihmeissäni, katselin todella kiinnostuneena ympärilleni. Mietin että pitääkö minun nyt kokea jotenkin turvattomuuden tunnetta, kun sellaista ei tullut. Ja vaikka ihmettelin näkemääni, ensivaikutelmani oli positiivinen sekä mielenkiinnolla odotin enemmän. Kaikki näkemäni oli omalla tavallaan kaunista.

Hyppäsimme hotellin järjestämän auton kyytiin ja niimpä lähdimme kohti Thamelia, jossa hotelli oli. Thamelista tulikin loman aikana "toinen koti", tykkäsin ihan hirmuisesti sen pienistä ja sokkeloisista kaduista.
Liikenne oli juuri niin kaoottista kuin olla ja voi. Kaikki ajoivat yhtäaikaa joka suuntaan, vierekkäin, toisten eteen kiilaten, töötäten, vauhdilla, mutta tiedättekö että silti tuolta puuttui liikenneraivo. Kaikki ajelivat niin sikin sokin ja kuitenkaan en nähnyt yhtään kolaria koko reissumme aikana vaikka taksia käytimme melko paljon. Minulle tuota turvattomuuden tunnetta ei tullut edes taksin kyydissä, vaikka siellä ajellaan ihan miten tahansa. Ajo oli kuitenkin niin varmanoloista ja sitä oppi pienessä hetkessä luottamaan kuljettajaan. He ovat todella taitavia ja vaatii älykkyyttä osata toimia noin sekavassa liikennekulttuurissa.

Hotelliin oli kentältä n. 20min matka riippuen ruuhkista. Matkalla positiivinen ensivaikutelmani vaan vahvistui. Kathmandu vaikutti salaperäiseltä, kiehtovalta, kokemuksena minulle täysin uudelta ja erityiseltä. Jotenkin kaikki oli niin sekavaa, sotkuista, ihmisiä niin paljon, eläimiä pitkin poikin tienvarsilla ja välillä tielläkin, kuitenkin kaikki niin sulassa sovussa keskenään. Olin hyvin ihmeissäni omasta reaktiostani, koska olin jännittänyt että alanko heti kaipaamaan kotiin. Vietnamin pääkaupungissahan en viihtynyt. Ja nyt oltiin kyllä sotkuisemmassa paikassa.
Olin ihastunut ja tykästynyt Kathmanduhun. Odotin hirmuisesti että pääsemme kiertelemään kaduille ja kujille. Joka paikassa oli todella paljon kylttejä ja roinaa, roskia ja romua. Sähköjohdot olivat jokapaikassa niin hirveässä sotkussa että en ihmettele sähkökatkoja. Johtoja roikkui tiellä ja mietinkin että miten turvallista sekin on.

Ainakaan Kathmandussa et voi kävellä omissa ajatuksissa "nollat taulussa". Siellä pitää liikkua skarppina, hoksaten ympärillä olevan liikenteen, ihmiset sekä riippuen paikasta apinat, lehmät ym. eläimet. Ja muista että apinoita ei saa silmiin katsoa (jos et halua apinan raatelemaksi)!!

Parhaat ravintolat näyttivät lähestulkoon paikalta josta lähdetään takuuvarman ripulin kanssa (vaan eipä muuten lähdetty).  Ravintoloista teen oman postauksen, ovat nimittäin sen ansainneet!

Apinat ovat osa Nepalia.

Hotelleissa ei ole hissejä, onneksi. Sähkökatkoja on paljon, joten ei olisi kiva jäädä hissiin. Meidän huone oli neljännessä kerroksessa ja rappusten kipittäminen otettiin kuntoilun kannalta.
Huone oli ihan perus`hyvä, hintaan nähden huippu. Pitänee  huomioida Nepalin alhainen hintataso.
Huoneessa oli pieni parveke, kylpyhuone, parisänky, vaatekaappi, peilipöytä, jääkaappi. Kaikki perustavarat. vesipullot kuuluivat hintaan sekä ilmastointi. Vaikka huoneessa oli parveke, en siellä käynyt kuin kerran. Tiedättekö jo miksi? Saasteiden takia. Ilma Kathmandussa on niin saasteinen että jokaisen ulkona käymisen jälkeen kävimme suihkussa. Katupöly pöllyää joka paikkaan, autojen pakokaasu oikeen maistuu suuhun,  silmiä ja kurkkua karhenteli kovasti, ennenkuin siihen edes vähäsen tottui. Kannattaa ottaa mukaan silmien kosteutustippoja, niillä huuhdoin pari kertaa silmäni. Onneksi minulla oli hengityssuojain mukana, tulipa sitäkin käytettyä. Kathmandu on  saasteinen koska se on laaksossa vuorien välissä, eivätkä saasteet pääse nousemaan sieltä pois vaan jäävät leijumaan kaupunkiin. Arvostus Suomea kohtaan nousi taas todella paljon, on mieletöntä asua näin puhtaassa ja hyvin toimivassa maassa. Se tunne kun voit mennä ulos ja vetää keuhkot täyteen raitista ilmaa. Matkailu avartaa!! Tässä olisi hyvä kohde sellaiselle joka näkee palvelut Suomessa huonoina ja kokee täällä vääryyttä. Jos tuusulantiellä on aamulla miniruuhka, näkisitpä minkälaista ruuhka voi oikeasti olla :)

Suihkuun mennessä lämmintä vettä sai odotella n. 5 min mutta minäpä totuin ja tykkäsin viileästä suihkusta joten halusin aina mennä ensimmäisenä pesulle ja puolisoni pääsi sitten suoraan lämpöiseen suihkuun minun jälkeeni.

Alpine hotel Kathmandussa.

Jäin miettimään hotellimme kehuttua aamupalaa. Tietysti maassa maan tavalla mutta mielestäni se oli huono. Siihen kuului riisiä, ylikypsiä kasviksia, nahistuneita paistettuja perunoita, lettuja, paahtoleipää ja tarjoilija kyseli halukkuutta omelettiin. Nepalissa kahvi ei ole vahvaa ja minä kahvisieppona otin tavakseni tilata espresson ja joko tavallisen kahvin tai cappuccinon. Sekoitin espresson  kahviini joten taaskaan ei tarvinnut valittaa kun sain mieleiseni kahvin. Espresson hinta oli euron.
Hotellin henkilökunta oli todella ystävällistä ja auttavaista. Jos olimme aikeissa liikkua taksilla jonnekin, he kertoivat paljonko kyseisestä matkasta kuuluu maksaa. Pokharaan mennessä Kathmandun hotellista olivat yhteydessä sinne ja hommasivat meille kyydin Pokharan kentältä hotelliin. He järjestivät melkeinpä mitä vaan hotellista ja olivat valmiita kilpailemaan Thamelin matkatoimistojen kanssa. Emme kuitenkaan heidän palveluja käyttäneet muihin kuin hintojen tarkistuksiin.

Hotellihuoneen lakanat eivät olleet valkoisia vaan olivat tummuneet tietysti vedestä, kun vesi ei ole täysin puhdasta, ei lopputuloskaan voi olla täysin valkoinen. Tämän takia en halunnut loman lopuksi pesettää pyykkejämme vaikka olisi ollut ihana välttää pyykkirumba kotona ja laittaa laukusta suoraan kaappeihin puhtaat vaatteet.

Teimme aivan ihanan viikonloppureissun Pokharaan. Sitä suositeltiin monessa paikassa ja meidän nepalilainen tuttavammekin sanoi että sinne kannattaa ehdottomasti mennä. Kiertelimme Kathmandun nähtävyyksiä, tapasimme nepalilaisen nuoren herran joka yllättäen alkoi puhua meille suomea, vältyimme ripulilta reissulla. Miltä tuntui nähdä kun astioita pestiin sadeveden jättämässä likaisessa lammikossa, millaiselta elämä kathmandun kujilla näytti. Kerrottavaa on paljon ja pätkin juttuja erillisiin postauksiin, joten pysy kuulolla. Instagramistani näet videota ja lisää kuvia, joten tervetuloa seuraajakseni. Travel_with_namistelija nimellä instagramissa.



Wikipedian mukaan Nepalissa elinajanodote on 60-65vuotta, kun taas Suomessa se on 77-80vuotta. Ja paljonkohan tuossa on saasteilla osaa.
Nepal on köyhimpiä valtioita maailmassa.

Minä en voi kuin suositella sinne matkustamista! On hyvä joskus hieman järkyttää itseään näkemillään asioilla. Näkeehän asioita dokumenteissa mutta kun sen näet ja koet omin silmin paikan päällä, on se pysähdyttävää.
Yritän itse ottaa elämässä kaikesta opiksi, olla valmis muuttumaan ja yritän olla parempi ihminen toisia kohtaan (siinä kuitenkaan aina onnistumatta). Turhasta valittaminen on yksi asia joka saa karvani pystyyn ja myöskin se, jos jokaisesta asiasta haetaan aina se negatiivinen puoli. Tai että ollaan hyvin kärkkäästi kommentoimassa jotakin, näkemättä asian kokonaisuutta.

Minun viihtyvyyteen on yksi hyvä mittari. Kuten olen kertonut emme koskaan tee pitkiä viikkojen mittaisia reissuja. Minulle iskee koti-ikävä, joten lyhyet max. 2 viikon pituiset lomat ovat valikoituneet meille loistaviksi. Ja kun koti-ikävä iskee, alan puhumaan puolisolleni kodistamme ja haaveilemaan milloin mistäkin mitä kotona teen. On kuitenkin muutama reissu jolta en ole kotiin kaivannut ja se kertoo siitä että kohde on ollut miellyttävä ja kovin kiinnostava, olen viihtynyt hyvin. Tämä Nepalin reissu oli yksi sellainen.