Nähtävyyksiä Kathmandussa, Nepal osa 2.

Siinä samalla kun kävelet ja tutkiskelet ympäristöä Thamelin kujilla, väistelet autoja ja mopoja, ihmisiä, vesilätäköitä, eläimiä, yrität olla astumatta kuraisimpaan liejuun. Ja välillä pelästyt niin hurjasti töötin ääntä, se nimittäin törähtää/kimahtaa usein.
Kotoisaksi muodustunut Thamel ja sen kadut olivat jo itsessään nähtävyys. Miten ihmeessä voi olla niin paljon kaikenlaisia kylttejä, sikinsokin sähköjohtoja, turisteille suunnattuja kauppoja vierivieressä. Yksi kaupungin osa täynnä kaikkea mahdollista.  T-paita kauppoja ja retkeilyvarustekauppoja satoja, jokainen kauppansa ovella seisova myyjä huikkaan perään ja toivottaa tervetulleeksi kauppaansa. Saatiinhan me porttikieltokin yhteen liikkeeseen, meidän tinkiminen kävi pikkusen omistajan tunteisiin.
Uskokaa taikka älkää mutta IHANAA!! Vihdoinkin  herättävä ja erilainen kohde, eikä niin että voi bikinit päällä kävellä pitkin rantakatua ja pysähtyä meheville drinksuille, jatkaa siitä matkaa aurinkotuoleille ja löhöillä siellä tuntikausia. Toki ei sillä että tuossa olisi jotakin vikaa mutta olen löhölomaillut paljon ja nyt tarvitsen juuri tälläistä. Tämän reissun jälkeen osaan taas arvostaa rantalomakohdetta tai euroopan kaupunkilomakohdetta. Vetää ne biksut onnellisena päälle ja kipittää siihen rantsubaariin, josta jatkan rannalle pötköttelemään.

Thamelin kadulta nappasimme muutamaksi tunniksi taksin, joka kuljetti meidät apinatemppelille (swayambhunath) sekä Durbar:n aukiolle. Hinnoissa kannattaa olla tarkkana, melkein joka asiasta joudut tinkimään. Turistireppanalta yritetään aluksi nyhtää yli puolet korkeampaa hintaa, joten  kannattaa pysyä tarkkana. Nappasimme taksin muutamaksi tunniksi käyttöömme ja hinnaksi tuli 2000 nepalin rupiaa mutta uskon että hinnan olisi saanut 1500 jos vaan olisi jaksanut tinkiä. Toki tinkiminen tuntuu hassulta kun hinta ei euroissa korkea ole. Ja Suomessa on taksin lähtömaksu suurinpiirtein se summa, jonka täällä maksat muutaman tunnin ajelusta/jossa kuski odottaa sinua sillä aikaa kun kierrät nähtävyyksiä. Mutta, maassa maan tavalla.

Taksinkuljettaja ajoi meidät ylös apinatemppelille ja sanoi että kun olette noin lihavia niin ette jaksa kuitenkaan rappusia nousta. Rappusiahan on  temppelille vain runsas 300 (VAIN; sen takia koska käymme treenaamassa Malminkartanon rappusissa ja yhdellä treenikerralla tulee yli 2000 rappusta noustua). Nauroimme puolisoni kanssa melkein vedet silmissä, vaikka puolisoni on kaksi kertaa nepalilaisen kokoinen ja minä tietysti leveämpi/mahakkaampi mutta kyllä meiltä olisi kuntoa löytynyt. Ja jäihän niitä rappusia silti noustavaksi vaikka taksi meidät melko ylös kuljettikin. Sisäänpääsymaksu oli n. 200 nepalin rupiaa. Jos reippailet alhaalta saakka rappuset ylös, ei sisäänpääsymaksua ole.
Swayambhunath on suosittu pyhiinvaeltajien kohde. Suuri valkoinen stupa, jonka jokaisella sivulla on buddhan silmät ja jota alhaalla ympäröi rukousmyllyt. Tärkeää on että kierrät Stupaa myötäpäivään.
Apinoita tuolla vilisee paljon ja niiden takia tulee toinen nimitys, apinatemppeli. Apinoihin ei kannata ottaa katsekontaktia, koska ne voivat käydä päälle ja raadella. Pelkäsin todella paljon kun niistä oli paljon varoiteltu. Helpotukseksi kuitenkin minkäänlaista vaaraa ei  ollut, kun minä en kiinnittänyt niihin huomiota, ei nekään kiinnittänyt minuun huomiota. Sain valokuvailla aivan rauhassa. HUH!! Apinoita oli tosiaan  todella paljon ja varohan ettet astu apinan oksennuksen päälle.

Rukousliput suojaavat matkailijaa

Durpar aukiolle sisäänpääsymaksu oli 1000 nepalin rupiaa. Minua kiinnosti nähdä lapsijumalatar Kumarin talo ja jospa olisi nähnyt pilkahduksen jumalattarestakin, mutta emme nähneet. Aamulla 10 aikoihin hänen pitäisi näyttäytyä jossakin talon ikkunoista mutta olimme siellä puolen päivän jälkeen.

Jos Kumari näkyy,  ei häntä saa valokuvata. Lapsijumalatar Kumariksi valitaan 3-4 vuotias tyttö ja seuraaja valitaan aina kun lapsijumalattaren ensimmäiset kuukautiset alkavat.

Durparista löytyy palatseja, temppeleitä, pyhättöjä ja patsaita. Ja uskomus tietysti on että nuo kaikki suojelevat.
Tässäpä kuvia:

Lapsijumalatar Kumarin talo

Pashupatinathin polttohautaukset
Haluan palata joskus vielä Nepaliin mutta tämä on paikka jonne en palaa ja se saa oloni huonovointiseksi.

Alueelle on pääsymaksu. Lipputoimistolta paikallinen opas lyöttäytyi seuraamme ja ennenkuin ehdimme sanoa että haluamme kiertää alueella kahdestaan, hän oli jo kertonut paljon.
Kuului iso pamaus, opas kysyi: tiedättekö mikä tuo oli. Se oli vainajan kallo joka räjähti. Ajattelin että apua! Haluan aika nopeasti täältä pois.  Ensimmäinen paikka jossa seisoimme oli juuri polttohautauspaikkojen yläpuolella ja tietysti tuhka leijui osin päällemme (huomasin puolisoni ottavan askeleita taaksepäin). Eikä minusta vielä tuokaan. Mutta kun katselin alapuolelle, näin siellä puiden ja banaaninlehtien seassa palamassa vainajan jalat sekä palaneen pään, jota sitten tämän vainajan omaiset tökkivät pitkillä kepeillä jotta se palaa kunnolla. Huhhuh! Pitikö katsoa? No ei ehkä olisi pitänyt. Kannattaa oikeasti miettiä haluaako tuonne mennä, varsinkin jos olet kovin herkkä.

Kun ihminen kuolee, on hinduilla kiire polttaa vainaja, ihan max 24 tunnin sisällä mutta mieluiten ihan lähituntien sisällä. Vainajan päällä olevat banaanipuunlehdet estävät hajut, joten en sen kummemmin haistanut mitään erityistä.
Lyhykäisyydessään käynnistä: Omaiset kantoivat vainajaa paareilla polttokorokkeelle, naispuoliset omaiset eivät saa osallistua polttohautaukseen, suvun miehet hoitavat vainajan polttamisen. Itkeviä omaisia, kallon räjähtelyjä.
Samalla kun näet surevia omaisia, jotkut käyvät suihkussa joen vierustalla, toiset nauttivat brunssia bagmati-joen varrella, turistit seuraavat tapahtumia, pikkupojat sukeltelevat joessa ja etsivät koruja jotka olisivat tuhkan mukana huuhtoutunut pyhään jokeen. Ajattelin että voi luoja ja halusin melko nopeasti täältä pois! Tulin niin huonovointiseksi ja tälläkin hetkellä haluan mahdolliman nopeasti kirjoittaa kokemuksen, koska tuntuu että taas huonovointisuus iskee.

Edessä olevat neliöt ovat polttohautauspaikkoja

toisella puolella jokea poltetaan vainajaa ja nämä herrat
nautiskelevat brunssia. Voi ihmeiden maailma!

Yläjuoksulla on kuninkaallisten polttohautauspaikat, tässä keskellä on kuvaa rikkaiden paikoista ja tuo ylin kuva on köyhien polttohautauspaikoista. Ja suvun miehet siis hoitavat polttamisen, naiset eivät saa osallistua. Eivät edes vaikka vauva olisi kuollut.

Kathmandussa on nähtävää niin paljon! Olisin tykännyt liikkua isompien nähtävyyksien välit kävellen mutta saasteet ja hiekasta pölyävät kadut eivät oikeasti tunnu hengitysteissä kivalle. Joskin sama saaste tulee autoon sisälle koska kuljettaja pitää ikkunoita auki koska autoissa ei ole ilmastointia. Liikkuminen on nopeampaa autolla kuin kävellen joten ei tarvitse ihan niin pitkiä aikoja huonossa ilmassa viettää.

Olisi kiva kuulla mielipiteitä Kathmandusta, minkälaisena sen koit ym.