keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Miniloma Levillä!





Voi kyllä on lomailu Levillä tehty helpoksi. Upea hemmottelukeidas keskellä upeaa Lapin luontoa. Ja tammikuu on hiljaisinta aikaa joten voi mikä rauha.

Täytyy nyt tähän alkuun jo kertoa että loma onnistui täydellisesti. Tavoitteena oli nauttia Lapin luonnosta, ulkoilla, viettää aikaa kiireettömästi, nukkua päiväunia, syödä hyvin, iltaisin saunoa ja kömpiä unosille. Eikö kuulosta ihanalle.

Aloitan kuitenkin alusta. Meillä oli varattuna Norwegianin lennot, yllättäen osui taas tarjous jonka hyödynsimme. Lentoajat olivat oikein hyvät, lähtö hki-vantaalta klo 10:05 ja paluu kittilästä klo 12:30.
En jaksanut miettiä majoitusta sen isommin viime syksynä, vaan varasin to-su yöt hotelli Hullu Porosta. Toki tunnelmallisin olisi ollut mökki mutta näin jälkikäteen tämä 20 neliön huone, saunalla oli aivan loistovalinta. Sen takuulla teen uudelleenkin.

Olen nyt joka päivä jankuttanut aviomiehelle miten maukas ja monipuolinen aamupala hotellissa olikaan. Hei, se oli ehkä parhain ikinä. Joka ilta nukkumaan käydessä viimeinen ajatus oli että onpa ihanaa kun aamulla pääsee taas herkkuaamiaisen ääreen.







Aamupalasta kumminkin palaan vielä takaisin Kittilän lentoasemalle. Lentoasemalta kulkee bussit lentokoneiden tulo- ja lähtöaikojen mukaisesti. Kannattaa tutustua Tunturilinjojen nettisivuihin jos bussikyytiä halajat. Me ostimme sieltä meno-paluu kuljetuksen ja tyytyväisinä kiitämme palvelusta.

Levikeskuksessa rinteiden ja suurimpien majoitusalueiden välillä kulkee Skibussi. Joskus aikojen alussa bussi oli ilmainen mutta nyt se on maksullinen.

Levikeskuksessa, eturinteiden "alla" on kaikki mitä tarvitaan ja itseasiassa taitaapi olla vähän enemmänkin. Voin tähän hieman luetella mitä pikkukylästä löytyy: S-market sekä K-market, pizzeria, pubeja, ravintoloita, urheiluliikkeitä, subway, tuliaiskauppoja. Alueella on tietysti lääkäripalvelut. Hotelleja, erilaisia vuokrausfirmoja mm. tietysti laskettelu- ja hiihtovälineet, moottorikelkat, läskipyörät ym.
Joka paikasta saat tietoa ja ehdotuksia miten voit lomasi viettää. Hullu poro news, Levin sanomat ja paljon ilmaisjakelulehtisiä joissa on hurjasti tietoa Levin alueen tapahtumista. Zero pointin palvelupisteellä olevat asiakaspalvelijat opastavat eri vaihtoehtojen kanssa. Ja tietysti levi.fi sivusto. Ajattele, kaikki sinua, lomailijaa varten.




Kuvittelin ennakkoon syömiseen menevän kovasti rahaa. Tapana ei ole kovasti nuukailla mutta en kuitenkaan rentoudu periaatteella "maksoi mitä maksoi".  Ja kuten jo tuolla alussa kerroin hullun poron aamupalasta, se oli niin tuhti että sillä jaksoi pitkälle iltapäivään. Ämmilässä kävimme yhtenä päivänä lounaalla, joka maksoi 15e per nuppi. Yhtenä päivänä kävimme Nili Porossa, poronkäristyksellä, sitten poropizzalla ja iltapalaksi haettiin subwaysta patonki.  Harmittamaan jäi sunnuntain porolounas Ämmilässä, meillä lähti lento joten ei millään ehtinyt poropöytään. Myöskin pihvipirtin kalapöydän olisin halunnut testata, sekin jäi seuraavaan kertaan. Pari päivää lisää niin nuo olisi testattu. Leville on valikoitunut hyviä kokkeja koska ruuat olivat maukkaita jokaisessa käymässämme paikassa.

Poronkäristystä maistelemassa
Tykkään liikkua luonnossa ja rakastan raikasta ilmaa joten yhtenä päivänä otimme suunnaksi Levin huipulla olevan Tuikku tunturi- ja näköalaravintolan. Paljon vaatetta päälle ja tunturiin. Haastavaa liikkumisesta tekee tietysti tammikuisilla pakkasilla toppavaatteet, et pääsekään niin nopeasti liikkumaan kuin kevyellä varustuksella. Tulipa huomattua sekin miten tärkeää on hyvät  varusteet. Vaikka pakkasta oli lähemmäs parikymmentä, ei pakkanen päässyt kroppaa jähmettämään. Pari vuotta sitten ostettu Canada Goosen takki on todella jokaisen euron arvoinen.
Tunturiin suunnattuamme ja Tuikun ovista sisään astuttuamme, oli mielessä tietysti minttukaakao. Tarpomisen jälkeen se maistui niin hyvälle ja täytyy tunnustaa että edellisestä minttukaakaosta on vuosia aikaa. Mielestäni minttukaako kuuluu tunturiin, sitä ei aleta täällä etelässä litkimään.
Tuikun tunnelma oli kyllä juuri niin ihana kuin olin kuvitellutkin. 
Tuikkuun pääsee suksilla, moottorikelkalla, autolla/taksilla ja kävellen kuten me menimme.
Nyt viikko reissun jälkeen näitä kirjoittaessa, noihin hetkiin palaa niin mielellään. Loma oli onnistunut. Reissut senkun lisääntyy joten eiköhän jokaiseen tulevaan talveen saa ängettyä pienen Levin loman.


En tiedä muistatteko mutta joskus vuosia sitten huomasin törmääväni sydämiin niin luonnossa kuin muutenkin eri paikoissa. Ei taida olla reissua ilman sydäntä. Tuohon kauniiseen sydämeen törmäsin tuliaiskaupassa, enkä voinut sitä kauppaan jättää, vaan se lähti mukaani.


Sydämellisiä päiviä sinulle <3


sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Huskysafari, Levi.





Tämä postaus ei ole kaupallinen yhteistyö vaan haluan tuoda tunnetuksi Lapin huskysafareja sekä toivoisin että innostut Lapin reissullasi menemään huskysafarille. Saat takuulla upean elämyksen! Ja luulen että lapset innostuisivat tästä hurjasti.
Vain muutama prosentti huskysafarilla käyneistä turisteista on suomalaisia. Safarien pääkävijät ovat ulkomaalaisia yli 90 %.

Reittejä on monenlaisia; (2km, 5km) 10km ja 15km, myöskin koko päivän retkiä.
Meidän safariin kuului myöskin kuljetus tilalle eli on todella helpoksi tehty. Näin tammikuulla aamupäivä on hyvä aika lähdölle, iltapäivällä kun tulee jo pimeä.
Meillä kävi tuuri kun saimme ihan privan 10km retken.  Omistaja nouti meidät klo 10 hotellilta, opetukseen meni n. 5 min ja siitä sitten lähdettiinkin kohti koiria ja rekeä. Koirat hyppivät innoissaan valjaissa. Minä hyppäsin viltin alle rekeen ja aviomies taakse "puikkoihin".  Nopeasti päästiin liikkeelle. Kierrokseen meni n. 40min, matkalla pysähdyttiin kuvaustauolle, samalla olisi voinut vaihtaa kuljettajaa mutta en halunnut :) parempi että aviomies ajoi ja minä istuin viltin alla reessä. Kyllä luminen Lapin luonto on kaunis. Aivan huikea retki, suosittelen lämmöllä!
Tammikuun pakkasissa kannattaa  pukeutua kunnon toppavaatteisiin, nimittäin viima tekee tepposet. Itselläni on todella hyvät toppavarusteet joten pysyin lämpimänä koko reissun. Kypärämyssy pipon alla ei ole ollenkaan liikaa. Oppaamme myöskin huolehti että olemme varmasti pukeutuneet lämpimästi.
Huskyt olivat super`innoissaan. Välillä niitä sai nauraa kun kaiken ilon ja juoksemisen tohinoissa niiden piti vähäsen näykkästä vierustoveria. Täydellinen hyvän mielen päivä.




Safarilla et tietenkään mene yksin vaan edessä menee opas omalla valjakollaan jota muut seuraavat. Opas näytti käsimerkein milloin piti hidastaa ja jotta reki pysyy pystyssä, on kurveihin syytä jarruttaa. Myöskin kurveihin mennessä pitää pikkusen kantata (samanlailla kuin moottoripyörällä ajaessa). Jarru on tosiaan jalaksien välissä jota reen takana, jalaksilla seisova ohjaaja käyttää. Ylämäessä on syytä pikkusen auttaa koiria ja potkutella maasta vauhtia.

Vaikka tarjolla on alle 10km reittejä, ei mielestäni sellaista kannata ottaa. Se on niin lyhyt että siinäpä ei ehdi  mitään. Juuri kun  totut touhuun ja innostut,  se loppuu joten ehdottomasti suosittelen ottamaan 10 kilometristä ylöspäin. Näin jälkikäteen mietittynä ehkä tuo 10km:n lenkkikin oli aika lyhyt.

Voitte uskoa että on aivan mahtavaa katsella reestä koirien juoksua ja maisemia. Upea elämys johon mielestäni kannattaa panostaa. Tässäpä on myöskin hyvä lahjavinkki. Ennemmin lahjaksi elämyksiä kuin kiinasta tilattua muovia sanoi tilan isäntä ja ihan oikeassa on.

Safarin jälkeen suuntasimme lämpimälle mehulle kotaan. Voi apua miten ihana tunnelma! Oli tosi mukava lämmitellä kodassa, avotulen äärellä. Tällaiset hetket muistaa lopun elämänsä.



Suosittelen lämpimästi All Huskies oy:n palvelua! Kannatetaan ja tuetaan kotimaista.
Tuosta linkistä löytyy tietoa ja hinnasto:   www.allhuskies.fi 
Tallennetuissa tarinoista,  instagramistani löytyy  huskysafarilta videoklippejä ja tietysti tervetuloa seuraajakseni: travel_with_namistelija nimellä löydät minut instagramista.

Pysyhän kuulolla ja ihana kun kävit lueskelemassa blogiani! <3