maanantai 18. heinäkuuta 2016

Krakova





Yksi kaupunki jonne olen vuosia halunnut matkustaa, on Krakova.
 Kesäkuulla finnair tarjosi matkaa tänne pisteillä, niimpä tartuimme tarjoukseen ja käytimme molemmat finnairin pisteitämme ja menopaluulentojen hinnaksi tuli 27e. Hotellin saimme myös todella edullisesti, tietenkin se vaati joustoa joistakin asioista mutta olin todella tyytyväinen hotelliimme.



Lähdimme sunnuntaina reissulle ja palasimme ke-to välisenä yönä (pitkästä aikaa lentomme oli myöhässä vaikka reissuja on takana paljon). Juuri sopivan mittainen minireissu. Krakovan kentältä hyppäsimme bussiin numero 292, jonka päätepysäkki oli keskustan  juna-asemalla ja viimistä edellisellä pysäkillä jäimme pois koska hotellimme oli siinä vieressä. Bussilipun sai kätevästi bussin keskiosan automaatista, onkohan tämä yleinen tapa koko Puolassa että lippuautomaatti löytyy sisältä busseista. Lippu piti vielä leimata erillisessä laiteessa.

Kävelimme vanhaa kaupunkia ristiin rastiin. Upeita vanhoja rakennuksia, terasseja, kirkkoja (yhdessä kävimme sisällä). Vanhaa kaupunkia ympäröi kaunis puisto, jossa käsikädessä kuljeskelimme.  Ranteessa olevan Tom Tomin ansiosta oli mukava seurata askelmääriä, 14 kilometriä tuli parhaana päivänä.



Eurolla sai herkullisia patonkeja

Puolisoni lempipaikkoja, hän rakastaa makeita herkkuja




tässä ravintolassa oli jotain joka minuun sykähti

Hotellimme läheltä löysimme pienen kahvilan, joka oli sekoitus vähän kaikkea. On kiva nähdä erilaisia sisustustyylejä kahviloissa ja ravintoloissa. Tämä oli väripilkkuna muiden joukossa :)


Cappuccinot kuuluu aina asiaan  :)


Kiertelimme Wawelin linnan alueella ja ihastelin sen kauniita kukkaistutuksia sekä linnan torneja. Linnan muureilta oli hyvät näköalat.







Teimme reissun Wieliczkan suolakaivokseen. Suuntasimme sinne bussilla numero 304, paikan päältä ostettiin liput joilla pääsi oppaan johdolla tutustumaan kaivokseen (ryhmään he keräsivät n. 20 henkilöä). Lippuja ostaessa pitää ostaa erillinen kuvauslupa mutta sen luvan tarvitset ainoastaan kaivoksessa olevassa kirkossa. Me otimme yhden kuvausluvan minulle ja pärjäsimme sillä hyvin. Siinä vaiheessa kun lupaa tarvitaan, siitä ilmotetaan siellä ja muuten voitkin kuvailla ihan ilman lupia. Mielestäni tämä oli turhaa, olisivat lisänneet sen 10 slotia suoraan lipun hintaan ja antaneet ihmisten kuvailla. Suolakaivokseen et pääse ilman opasta. Opastettuja kierroksia on tasaisesti päivän mittaan ja monella eri kielellä. Suolakaivoksen ulkopuolella on hyvät ohjeet kaikkeen.
Kierroksella mennään 130 metrin syvyyteen. Ensin alkuun monta kymmentä metriä puisia kierreportaita alaspäin. Vasta kun retki oli suunnitteluasteella meinasin perua koko homman, pelkäsin että käytävissä tulee ahtaanpaikankammo. Kysyin apua kaveriltani joka oli juuri tuolla vieraillut ja luotin hänen mielipiteeseen, tiesin että hän kertoo kyllä mielipiteensä turhia vähättelemättä tai liiottelematta. Elikkä siis kun kierreportaita mennään alaspäin, tilaa on riittävästi sekä ilmanvaihto tuolla on hyvä (pelkäsin myös hiukan tunkkaista ilmaa, ihan turhaan). Tunneleita mentiin ristiin rastiin syvällä maan alla ja ilma oli oikein hyvän raikas. Oppaan kertoman mukaan kaivoksen ilma tekee hyvää keuhkoille.  Jos olet vilukissa, tuonne ei kannata lähteä pikkutopissa ja shortseissa. Itse viihdyn viileässä enkä palele herkästi mutta kun reissu oli lopuillaan, puin neuletakin päälleni. Kierros kesti hieman vajaa 2 tuntia. Ylös maan pinnalle pääsi sitten hissillä, joka ahdettiin niin täyteen ihmisiä että ihan hirvitti (tässä kohtaa se ahtaanpaikankammo saattaa iskeä).
Kaivoksesta löytyy suuri määrä veistoksia jotka ovat tehty suolasta, lampia joissa vesi on suolasempaa kuin kuolleessa meressä. Siellä riittää ihasteltavaa ja ihmeteltävää mitä kaikkea voi olla yli sadan metrin syvyydessä.


Nämä on suolasta veistetty

tästä näkee kuinka paljon tilaa siellä kaivoksen käytävillä on

suolaa seinillä

tämä on ainoa paikka jonne tarvitset kuvausluvan


suolasta tehty kattokruunu

mielettömän kauniita ja erikoisia paikkoja pitkin poikin kaivosta 100 metrin syvyydessä maan alla


Ravintola jonne kannattaa suunnata pihville on Pimiento, niitä löytyy kaupungista kaksi. Tykkäsin ravintolan ulkoterassista. Lyhtyjä, kynttilöitä, kukkia, vihreää, kauniita pieniä sisustustyynyjä tuoleilla. Tosi tosi viihtyisä ja romanttinen, tällaiselle minunlaiselle romantiikan metsästäjälle aivan täydellinen löytö.




Pihvin tilasin tapani mukaan salaatilla

Hotellimme oli Ibis Budget, yö maksoi n. 20e. Lentokentälle piti lähteä keskiviikko iltana, joten varasimme tähän halpaan hintaan vielä ke-to välisen yön, joten saimme olla täällä iltaan saakka. Respan tyttö ihmetteli aluksi kun menimme uloskirjautumaan illalla mutta ymmärsi sitten. Tässä ei myöskään tarvinnut jännittää sitä että olisimmeko saaneet pitää huoneen iltaan. Tällaisen olemme tehneet aiemminkin. Jos lento lähtee vasta klo 22 aikaan ja päivän kipittelee kaupungilla, on ihana levätä hetki huoneessa ennen kentälle menoa ja käydä pesulla.
Halpa hotelli on sen takia, koska hintaan ei kuulunut esim. hiustenpesuaine, pyyheitä ei vaihdettu eikä ollut pyyhettä jonka voi laittaa suihkuun jälkeen lattialle, ei myöskään jääkaappia. Ihastuin kuitenkin kovasti tähän perushotelliin, en olisi missään tapauksessa tarvinnut parempaa tämän 3 yön aikana. Nämä palvelut riitti täydellisesti. Pienellä lisähinnalla olisin saanut vaihdettua pyyheen, jos olisi tarvinnut (en kotonakaan vaihda pyyhettä 3 päivän välein). Hintaan kuitenkin kuului ilmastointi sekä aamupala. Oletin aamupalalla olevan vain kahvi sekä sämpylä mutta hotellin aamupala olikin runsas hintaan nähden. Leikkelettä, juustoa, suolakurkkua, paprikaa, hodareita tietysti nakilla, leipää, sämpylää, appelsiinimehua sekä omenamehua, erilaisia kahveja, loistava ja todella positiivinen yllätys.

mielestäni kaunis!! (ylimääräinen sänkykin oli)



En halunnut mennä Auschwitziin, puolisoni on siellä käynyt ja minä halusin jättää sen väliin. Olen sen verran herkkä ja tuollaiset jää pitkäksi aikaa mieleeni ja sitä myöden ne tulee myös uniin. Olen nähnyt sieltä dokumentin vuosia sitten sekä puolisoni valokuvia sieltä, joten nepä riittää minulle (enkä edes pystynyt kaikkia kuvia katsomaan). Joten se siitä, ei vain ole minun juttuni.



Maukas keitto leivän sisällä, kannattaa kokeilla



Pidän Puolasta ja sen kauneudesta eikä hintatasossakaan valittamista ole. Tulevaisuudessa haluan mennä Zakopaneen, Wroclawiin, uudelleen Gdanskiin sekä sieltä Sopotiin.

Kotiintuomisina tietenkin minulle Krakova kangaspussi <3 Puolalaista "monttemaustetta", sitä meinaan testata kermaviilin kanssa, saako siitä yhtä hyvää kuin montenegrolaisella.



<3