torstai 28. tammikuuta 2016

Päivittäinen Kasvojen Hoito


Tasaisin väli-ajoin muistutan ihonhoidon tärkeydestä ja varsinkin Avenen tuotteista.
Ennen maksoin ihonhoitotuotteista todella paljon ja ihoni oli silti melko huonossa kunnossa, silmien ympärysiho muuttui ärhäkäksi ja siihen ilmaantui ihottumaläiskiä. Avenen voiteilla sain kasvojeni ihon loistokuntoon.


KASVOJEN PUHDISTUS:

Vaikka puhun Avenen puolesta, on minulla myöskin ollut käytössä Nivean kuivan ihon puhdistusvaahto. Tätä kämmenelle 2-3 pumppausta, kevyesti levitän vaahdon kasvoilleni ja huuhtelen heti pois. En siis hinkaa enkä hiero tuota kasvoilleni, ainoastaan taputtelen sen kevyesti. Tämä peruspuhdistus kuuluu rutiineihini suihkun yhteydessä ja kasvoillani ei ole ollut meikkiä.

Kun sitten taas kasvoillani ja silmissä on ollut meikkiä, joutuu sitten jo hitusen kevyesti hieromaan. Silmämeikin poistolle on oma geeli Avenella, sitä vanulapulle ja annan vanulapun olla hetkisen silmien päällä ja sitten pyyhin meikkiä pois. Lopuksi levitän koko kasvoille Avenen puhdistusmaidon, jolla sitten lähtee meikkivoiteet + puuteri. Muista kuitenkin suorittaa puhdistus hellästi, ei missään tapauksessa kovakouraisesti :)




KASVOJEN JA SILMIEN YMPÄRYSIHON KOSTEUTUS

Parasta kasvoilleni on tämä Avenen Skin recovery cream rich-voide. Tämä voide on hoitanut ihoani jo  yli vuoden ja en voi olla muutakuin tyytyväinen. Talvella käytän tätä voidetta päivä sekä yö voiteena.
Silmäympärysiholle on oma voiteensa, tuo pieni putkilo jonka sisältö on täydellistä.




VARTALO SEKÄ KÄDET

Vartalolle sekä käsiin sitten taas käytän eri merkkien tuotteita, vaikka välillä testailen muitakin, niin kuitenkin Nivean tuotteet palaavat tasaisesti kaappiini. Muscatin lentokentältä sai super edullisesti Nivean voiteita (vaikka eivät ne täällä suomessakaan kalliita ole).
Jokaisen suihkureissun jälkeen kunnon rasvaus koko kropalle. Käteni tarvitsevat rasvaa todella paljon, työni on sellaista että joudun jatkuvasti pesemään käsiä joten käsiin kuluu rasvaa todella paljon.
Nivean Cocoa butter imeytyy kroppaan nopeasti mutta kuitenkin iho tuntuu kosteutetulta. Loisto löytö.


Näillä tuotteilla olen hoitanut ihoani vuoden 2015 ja samaa jatkuu tänä vuonna. Suosittelen!