sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Miten vältyimme ripulilta Nepalissa!






Haluan kertoa miten onnistuimme välttämään tuon hirvittävän reissunpilaajan josko joskus suuntaat nepaliin. Taisi meillä onneakin olla matkassa sen suhteen ettemme sairastuneet.
Olin lukenut useasta paikasta kuinka jokainen matkailija saa vaivakseen ripulin reissullaan Nepalissa. Ulkoministeriön sivuilta löytyi myöskin varoitus Nepalin hygienitasosta. Ulkoministeriön sivuilta on  hyvä tarkistaa tilanteita sekä ohjeita.

Olin varautunut sairastumiseen matkalla, joten laukusta löytyi vatsan tasapainottajaa precosaa, löytyi myöskin kaurapuuroa valmisannospusseina. Kaurapuuro on todella hyvää vatsan reistaillessa, siihen vielä tupla tai tripla annos suolaa niin hyvä on.
Imodiumia en ikinä käytä,  en halua bakteerin jäävän suolistooni vaan haluan todella että se tulee ulos ja jos oikeesti on todella pahan pöpön saanut niin siihen ei imodiumitkaan auta.

Hedelmissä minun ehtoni on että ne syön, jos ne ovat kuorittavissa.

Nepalissa ei missään tapauksessa voi juoda vesijohtovettä. Pesimme hampaatkin pullovedellä, ei edes hammasharjan huuhtelua vesijohtovedessä. Suihkussa ollessa tiukasti suu kiinni, eikä vahingossakaan vettä suuhun. Kyllä nuo asiat nopeasti sisäisti. Ehkä siinä auttoi sekin kun näki koko ajan likaa ja epäsiisteyttä.

Salaattiin emme reissulla koskeneet, luultavasti se olisi huuhdottu hanavedellä. Me söimme ainoastaan kuumennettuja ruokia esim. riisi, nepalilaiset kanakastikkeet, kuumat ja juuri valmistetut naanleivät. Ruuat olivat niin täydellisen mahtavia, eivätkä ne salaattia edes kaivanneet.

Ihan jokaisen kerran kun koskimme rahaa, desinfioimme kädet sen jälkeen.  Meillä molemmilla kului Nepalin reissulla pieni pullo desinfiointiainetta. Euroopan ja Jenkkien reissuilla en kanna mukanani desinfiointiainetta. Minulla saattaa hotellissa olla pullo mutta eipä sitä ole tullut käytettyä.


Opin yhden sotkuisen hotellihuoneen (Malediivien lentokenttäsaarella) jälkeen että minulla on aina mukana desinfektioliinoja pintojen puhdistukseen (Euroopassakin). Aikaa kului 2 min kun pyyhkäisin muutamalla liinalla valokatkaisijat, tv- ja ilmastoinninsäätimet, ovenkahvat ja lukot/avaimen sekä wc:sta pinnat. Pirkan desinfektioliinat maksoivat n. 2e/10kpl citymarketissa. Tiedä sitten tehosivatko minun desinfektioliinat Nepalin pöpöihin, bakteerikannat ovat kuitenkin täysin erilaiset. Pysyimme kuitenkin terveinä koko reissun.
Pari kertaa reissun aikana myös pyyhin puhelimen, kameran sekä lompakon.
Liikkuessamme kaupungilla puhdistelimme käsiä tasaisesti. Emme myöskään syöneet esimerkiksi ravintolassa pöytään tulleita pähkinöitä. Dippeihin kannattaa myöskin suhtautua varauksella. Nimittäin voipi olla että sama dippiastia kiertää monenkin turistin pöydän ja kun asiakas vaihtuu, siihen lisätään pikkusen lisää tai jos siihen ei ole koskettu, voipi olla että se tulee sellaisenaan seuraaville asiakkaille.
Parhaat ravintolat olivat kovin sotkuisia, joten kädet tuli puhdistettua kun olimme koskeneet pelkästään Menuun.
Ei myöskään kannata kosketella kasvoja tai tehdä mitään sellaista että sormet menisivät lähellekään suuta.

Puolisoni on herkkävatsainen ja minun vatsani on hyvin pöpöt karttava, molempien vatsat pysyivät hyvässä kunnossa koko reissun.

onneksi nuo taikinat menevät tulikuumaan uuniin, koska tuosta kadulta saavat hyvän pölyn päälleen.

Reissu ylitti odotukseni mutta se tunne joka tuli kun pääsimme helsinkiin, lentoasemalta ulos, raikkaaseen ilmaan. Seisoimme molemmat hetkisen ja vedimme syvään henkeä.
Entäs kun pääsimme kotiin. Tapanani ei ole purskutella vedellä suihkussa ollessa mutta nyt se piti tehdä, ihan vaan sen takia koska se on puhdasta ja parasta!!!




En ole hirveän suuri valittajaluonne mutta kyllä tuo reissu taas opetti todella paljon ja yritän jättää sen vähäisenkin valituksen pois. Olen todella onnekas kun saan olla suomalainen!


Tähän loppuun vielä ihan pienesti vinkkiä jos satut sairastumaan ripuliin matkallasi:
Muista juoda hirmuisesti, vesiripulin kourissa on kuivumiseen suuri riski. Kannattaa ihan terveenäkin juoda pullo urheilujuomaa per päivä (reissussa). GATORADE on oiva juoma josta saa suoloja ym. Suklaa on toinen hyvä, banaani ja suolalisä.
Ja tietysti lääkäriin herkästi! Ja muistahan matkavakuutuksen!




















Ei kommentteja: